Vietämme parhaillaan Vaatehuoltoasemaa Vantaalla, Tikkurilan kirjastossa. Leppoisa lauantai on sisältänyt lähes antiikkisen ompelukoneiden huoltoa, perusparsintaa ja paikkausta, vetoketjujen vaihtoa ja seurustelua Vantaan Kutojien kanssa.
Tapahtuma on osa Dagny Bäckströmin säätiön Rakkaudesta käsityöhön – näyttelyä, joka on ollut syyskuun auki Tikkurilan kirjaston toisen kerroksen näyttelyseinällä.
Sitä ei kuulkaa uskoisi, kuinka paljon tietoa ja taitoa liittyy lakanoiden leikkaamiseen matonkuteiksi! Ensin saumat pois, sitten taitellaan täysvinoon. Vinoon asetellut kankaat taitellaan vielä kerroksille, ja sitten leikataan. Lopputulos muistuttaa hapsunauhaa, josta saadaan jatkuvaa kuudetta leikkaamalla joka toisen hapsun välistä auki. Tämän jälkeen kuteet pyöritellään peukalon ympärillä kauniiksi keräksi, josta saadaan koko sukkula täyteen.
Vantaan Kutojat ry on yhdistys, johon liittymällä pääsee kutomaan vaikka omista poistotekstiileistään räsymattoja. Kuteiden leikkuuseen ja kankaan rakentamiseen saa yhteisöllistä apua. Räsymatto onkin perinteinen ja kätevä tapa käyttää uudelleen niin vanhat lakanat kuin trikoopaidatkin. Vantaan Kutojat kutovat myös tilauksesta, jos et itse ehdi kutomaan!