Älä Osta Mitään – Black Friday

Oletteko huomanneet sen ihmeellisen painostavan tunnelman, mikä valtaa kadut jouluvalojen syttyessä märillä marraskuun kaduilla? Sen vastustamiseksi on vain yksi keino: älä osta mitään.

Kuva: Adbusters

 

Yhdysvalloista Suomeenkin jo tullut Black Friday tarkoittaa ostosteluperjantaita, joka seuraa Kiitospäivää. Tämän kulutushulluuden kääntämiseksi kulutuskriittisempään suuntaan on perustettu Älä osta mitään -päivä. Tänä vuonna sitä juhlitaan teemalla Kestävä joulu. Mitä jos et tosiaan ostaisi mitään tänään – etkä huomennakaan, et ensi viikollakaan?

 

 

Korjaussarjan vinkit Älä osta mitään -kauden viettoon tulevat tässä:

Yksi. Shoppaa omalla kaapilla. Tavanomaisesta poikkeavien yhdistelmien tekeminen on yksi tapa ostostella omalla kaapilla. Toinen voi olla oman vaatevaraston tarkasteleminen kriittisesti. Vaatevaraston kohtuullistamiseen on monia ideoita: Project 333 perustuu 33 vaatteeseen, joita käytät kolmen kuukauden ajan. Rinna Saramäki on harrastanut tätä pitkään hyvällä menestyksellä.  Yksi huomio: ÄLÄ heitä roskiin projektin ohjeessa mainittua pinoa neljä. Se olisi hulluutta. Korjaa, kierrätä, tuunaa ne.

Kaksi. Pelasta kelvottomat. Kaikilla meillä on korjauskelvottomia vaatteita. Esimerkiksi villapaita, joka kutistuu pesussa muodottomaksi voi muuttua lahjoiksi läheisille.

Kuva: marthastewart.com

Kolme. Pikkujouluaikaan voi kiiltää ja kimaltaa. Mitäpä jos korjaisit kimaltaen? Lisää kultaisia vinkkejä löytyy lisää Pinterestistämme.

Neljä. Tee pikkujouluista vaatteidenvaihtobileet! Jos kuulut kohderyhmään, Luontoliitto järjestää ne puolestasi joulukuun viides.

Viisi. Kerää kaverit kainaloon ja katso The True Cost.

Pistele kiinni tähän

Paljon puhutaan siitä, kuinka käsityö on yhteisöllistä ja tekee meille hyvää. On hyvä tehdä käsityötä ja asioita käsillä, siitä aivotkin tykkäävät. Samaan aikaan arjen vaatteesta on kadonnut käsityö. Tilalle on tullut jotain mystillistä: vaate tehdään jossain kaukana tehtaassa, sitä kutsutaan ”rätiksi” ja tyydytään sen huonoon laatuun valmistusolosuhteista pesunkestoon. Voi kysyä, onko käsityö tuonut hyvinvointia näiden vaatteiden valmistajille? Entä edes käyttäjille?

Toimin Korjaussarjakollektiivissa, koska ajattelen, että muutamilla konkreettisilla taidoilla, kuten napin ompelu ja paikkaaminen, voi tuottaa hyvinvointia itselleen ja muille. Yritämme liputtaa käsityön jokamiestaitojen puolesta: supertaitava ei tarvitse olla, mutta jos edes pärjää niin, että pystyy olemaan vastuullinen käyttäjä kuluttamisen sijaan. Olen yrittänyt muutaman vuoden olla huolellinen ja harkitseva niiden vaatteiden kanssa, joita minulla on ja joita hankin.  Tavoittelen sellaista yleisasua tai runkopukua, kuten hyvä pikkumusta tai univormu, joka muuntautuu moneen ja kestää aikaa. Tällainen kestovaate voi olla vaikka kansallispuku.

”Neli- tai useampiniitisten kankaiden parsinta lasketaan taideparsintaan, – ja se on teille aivan liian vaikeata.” Eva Somersalo: Tyttöjen käsityökirja, 1920. Totta se on edelleen.

Viime vuonna ostin kansallispukuhulluuksissani näkemättä Peräpohjolan puvun, jonka hameessa tiesin olevan reiän. Tilasin langat parsintaan silloiselta Vuorelmalta ja aloitin. Yllättäen reikiä oli useita. Sitä parsimista kesti sitten kuukausia. Työ oli aivan liian pitkäkestoista ollakseen järkevää. Lopulta pistelin aivan sattumanvaraisesti sinne tänne ja toivoin, että kukaan ei katso tätä läheltä.

Kuitenkin on kuin jokaisella pistolla olisin kiinnittynyt tiukemmin kiinni siihen vaatteeseen. Eikä se tietysti ollut mikä vaan vaate: se päällä olen kotoisin jostakin, se päällä edustan omaa kotiseutua, mutta myös sitä aikaa, kun vaatteet olivat arvokkaita, merkityksellisiä ja liian kalliita tyrittäviksi. Parsimalla otin haltuun perinteen, en ehkä niin taitavasti, mutta ihan omannäköisesti.

 

Korjaussarjalaisia kansallispuvun hameissa Suursitseillä: Anu Kaarina ja Helena

Keväällä hame oli valmis. Puin sen Suursitseille Senaatintorille, se päällä istuin Suurprotestilla keskellä Unioninkatua ja ulkoilutin sitä Seurasaaressa Kansallispuvun tuuletuspäivänä. Puen sen luennoille, juhliin, kumisaappaiden kanssa. Kun puen sen, huomaan, että se herättää muissakin ihmisissä muistoja ja tunteita. Rakastan sitä. En luovu siitä koskaan.

 

Olen Anu Kaarina. Olen julkiparsija ja kansallispuvun sekakäyttäjä. Harrastan juuriasioita kansanpuvuista ja tomaatinkasvatuksesta leivän leivontaan. Opiskelen käsityötiedettä, museologiaa ja kansatiedettä. Korjaussarjakollektiivissa tykkään kuunnella muiden vinkkejä, muistoja omituisia korjaussanoja, kuten että sukka ”hiulii”.