Sashiko – Parsi ja paikkaa vaate japanilaisittain

Sashiko tarkoittaa käsin pisteltyjä etupistoja, joilla voi parsia ja paikata kauniisti. Sashiko sopii vahvoille sormille, sillä tämä kirjonta ei ole sievistelyä. 

 

Sashikotilkkujen kirjontaa Tekstiilikulttuuriseuran pajassa. Kuva: Anu Kaarina Hämäläinen

Opastimme Kristiina Tergujeffin kanssa Tekstiilikulttuuriseuran jäsenillassa 27.2. paikkaamaan japanilaisessa hengessä. Tällä kertaa keskityttiin sashikopistoihin ja niistä muodostuvaan pintaan. Japanilaisesta säästäväisyydestä ja kestävyydestä syntynyt kauneus on omiaa innoittamaan vaatteiden korjaamiseen!

Tekstiilikulttuuriseuran pajassa paikattiin lempifarkkujen haaruksia ja pisteltiin tilkkuja kassinkylkeen. Lisää kuvia pajasta löytyy Instagramistamme. Meillä oli mukana kollektiivin Mobiili Vaatehuoltoasema, jossa kuljetamme sashikoonkin sopivia neuloja, tilkkuja ja kirjontalankoja.

Tiesittehän, että Tekstiilikulttuuriseura myöntänyt Korjaussarjakollektiiville stipendin vuonna 2014 juuri Vaatehuoltoasemien järjestämistä varten tehtäviin hankintoihin, kuten mainioon kärryymme ja ompelukoneeseen.

Tarvikkeita sashikolla paikkaamiseen

Koekirjontoja tehdessä havaitsimme, että sashikoa on parasta tehdä helmilangan tai ohuen virkkauslangan vahvuisella puuvillalangalla, jossa on hieman kierrettä. Kun tällaisella langalla kirjoo kiinnittäen paikan housujenpolveen, paikasta tulee vahva ja tukevan oloinen.

Sashikoa kauluspaidassa. Kulunutta paitaa paikataan vanhaa lakanaa ja sashikopistoja käyttäen. Kuva ja korjaus: Kristiina Tergujeff

Neulaksi kannattaa valita pitkä ja kestävä neula, esimerkiksi John James-merkin neulat on vääntymättömiksi mainittu. Parilla pajaan osallistuneella oli mukana ihka oikeita sashikoneuloja ja -lankaa, joka oli yllättävän pehmeää. Sashikolanka mukautuu kirjottavan tekstiilin pintaan.

Kun housuissa tai paidassa on reikä, ja sen haluaa korjata sashikopistoin, leikataan ensin sopivan kokoinen paikka. Paikka voi olla nurjalla tai peittopaikkana päällä. Jos haluaa paikan reunat piiloon, ne voi kääntää silittämällä ja kiinnittää paikan nuppineuloin. Tekstiililiiman tai silitettävän liimaharson käyttäminen on kätevää, silloin paikan voi jättää risareunaiseksikin. Kirjontalanka voi ajan saatossa kulua, mutta mikään ei estä ompelemasta paikkaa paikan päälle.

Kirjottaessa pitkiä linjoja jätetään nurjalle ja käännyttäessä lankalenkkejä jotka estävät kiristämisen. Sashikon kerroksellisuus kuuluu näkyä: pinta jää kosketeltavan kolmiulotteiseksi tikattujen kerrosten ja pistojen myötä. Sashiko sopii Alabama Chanin-tyyliin trikoolle ja kudotuille puuvilla- ja pellavakankaille. Hyvät perusohjeet löytyvät myös Seamwork-lehdestä. Inspiraatiota paikkauksiin voi etsiä myös Pinterestistämme.

 

Sashiko tavoittelee kestävyyttä

Sana sashiko tulee japanin verbistä sasu tai zasu, lävistää. Ommeltaessa neula lävistää monta kangaskerrosta. Sashikolla onkin tarkoitettu monen kangaskerroksen yhdistämistä käsin tikaten. Näin on korjattu vaatteita kestävämmäksi ja lämpimämmäksi. Sashikoa on pistelty niin vaatteisiin kuin kotoisiin tekstiileihin.

Sashiko kehittyi Japanin pohjoisosissa, missä tarvittiin hyvin lämpimiä ja kestäviä tekstiilejä. Kotioloissa saatettiin kasvattaa kuituhamppua vaatteisiin ja tekstiileihin, puuvilla oli kallista ja säännösteltyä. Pohjoisella Tohokun alueella kehittyivät myös boro-, eli rieputekstiilit, joihin saatettiin kerätä koko suvun ja monen sukupolven kankaat. Tekstiilit olivat arvokkaita, ja säästäväisyys välttämätön hyve.

Sashikolla yhteen tikattuja kerroksia palomiehen takissa 1800-luvulta. Kuva: Philadelphia Museum of Art

Sashiko pistellään kerroksiin

Sashiko tarkoittaa käsintikattuja, kerroksellisia tekstiilejä. Tikkaukset tehdään pitkällä neulalla, kaksinkertaisella langalla kerrosten läpi. Sashikoa löytyy esimerkiksi meiji- ja edokausien palomiesten takeista: monta puuvillakerrosta tikattiin yhteen tiiviisti, ja takki kasteltiin liekkien ja kuumuuden kestämiseksi. Palomiesten takeissa saattoi olla koristeena myös tsutsugaki-estovärjäyttyjä kuvioita.

Suuri osa museoiden sashikotekstiileistä on peräsin 1700-luvulta 1900-luvun alkuun. Taideasiantuntija Cynthia Shaverin artikkelissa kuitenkin väitetään, että vaatteen kestävyyden tai korjaustarpeen kannalta ”tarpeetonta” sashikopistoa vuorikuvioilla näkyy eräässä 700-luvulla kootun Shoso-in-kokoelman papin kaavussa. Viimeistään edo-kaudella sashikolla alettiin muodostaa esteettisiä kuvioita tekstiilien pintaan. Sashiko laajeni kestävyyden tavoittelusta metaforisiin tai rituaalisiin pistoihin.

 

Sashikoa seetri- ja timanttikuvioissa. Kuva: Susan Briscoen blogista Sashiko and Other Stitching

Sashikon monet tyylit

Sashikokirjontaa ajatellessa mieleen tulevat valkoiset pistot indigolla värjätyllä puuvillakankaalla: vaaleat, erottuvat kuviot tummalla pohjalla. Sashikoa ovat monet erilaiset kirjontatyylit. Moyozashi merkitsee etupistolinjoista muodostuvia kuvioita, kuviosashikoa. Hitomezashi-kuviot muodostuvat enemmän kansanperinteistä etupistokirjontaa muistuttavalla tavalla, kuten Saké Puppets-blogin esimerkissä.

Sashikotyylit ovat erilaisia Japanin eri alueilla. Shonaissa Yamagatan prefektuurissa on tehty kankaalle tiheästi asettuvia pistoja, kuten tässä sashikoasiantuntija Susan Briscoen kokoelmaan kuuluvassa liivissä.

Tsugarun koginzashi ja Nambun hishizashi kirjotaan lankoja laskien niin tiheään, että kuviot täyttävät kankaan pinnan. Hishizashi tunnetaan erityisesti timanttikuvioistaan. Molemmissa kuviot ovat geometrisen teräväkulmaisia, ja muistuttavat kansanomaista kirjontaa Suomesta.

 

Anu Kaarina Hämäläinen

Linkkejä ja lähteitä:

Shaver, Cynthia. ”Sashiko: A Stitchery Of Japan.” Textiles in Daily Life: Proceedings of the Third Biennial Symposium of the Textile Society of America, September 24–26, 1992 (Earleville, MD: Textile Society of America, Inc., 1993).

Takano, Hiromitsu. Japanese Quilting: Sashiko. Pavilion Books, 2015.

Video: Shonai sashiko in the Yamagata prefecture

Video, jossa japanilaisia sashiko-taitajia 

Miho Takeuchin neuvoja sashikon sudenkuoppiin

 

 

Korjaussarja Maaseudun Tulevaisuudessa

Korjaussarjalaiset kirjoittivat 2016 Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihde-lehdessä Tee itse-palstaa. Tässä ilmestyneet jutut listana. Julkaistut jutut aukeavat pdf-muodossa uuteen ikkunaan. Mukaan on linkitetty myös juttujen kylkiäisblogaukset.

Tuolin uusi elämä

Huonekalujen kunnostaminen ja uudelleen verhoilu kuuluu myös kestävään arkielämään.  Toisinaan tavaroihin kiintyy niin, että niistä ei pääse eroon vuosikymmeniin. Ei vaikka niitä ei ehdi korjata, ja ne muuttuvat käyttökelvottomiksi, ja sitten hautatuvat varastoihin. Viime keväänä teimme kaivauksia eräässä varastossa ja pelastimme käyttöön kaksi solakkaa tuolia. Avaa Tuolin kunnostus-pdf tai avaa tuolin verhoilu-pdf ja blogipostaus aiheesta.

Pyörän keväthuolto

Huolla pyörä kevätkuntoon! Korjaussarja sai alkunsa tekstiileistä. Olemme kuitenkin toivoneet pystyvämme tarttumaan kaikenlaiseen korjattavaan huonekaluista menopeleihin, tässä puunataan pyörää. Älä säikähdä kuvatiedostojen puuttumista, asian ymmärtää ilmankin!

Kauan eläköön vaate!

Pikamuotia vai kestävää vaatekulttuuria? Miten tunnistaa laadukas vaate? Vaatevallankumouksen korvalla pohdimme laatua ja korjasimme rispaantuneita farkunlahkeita. Blogipostaus aiheesta täällä.

Tahranpoiston urbaanilegendat

Kuulemme Vaatehuoltoasemilla ja muissa tapaamisissa monenlaisia vinkkejä vaatteiden korjaamiseen ja huoltoon liittyen. Yksi hämmentävimmistä on maitokahvitahran poistaminen kanamunankeltuaisella! Tämän vinkin kertoi Annuli Perheentupa Suomen Kansantanssin Ystävien puvustolla, on kuulemma käytetty ja toimiva vinkki. Sitä piti päästä kokeilemaan, ja siinä samalla tuli testattua monta muutakin tahranpoiston urbaanilegendaa.

Kenkien huolto perinteisesti ja kokeellisesti

Miten valita hyvät ja kestävät kengät? Miten tehdään kenkähuolto perinteiseen malliin puhdistaen ja lankaten? Kenkien suojasuihkeet ovat myrkkyä, mitä käyttää niiden sijaan? Mitä tapahtuu, kun kengät kiillotetaan viskillä? Avaa MT:n kenkäjuttu tästä.

Vapaudu muotiorjuudesta, pukeudu kansallispukuun!

Kalevalanpäivän kunniaksi kirjoitimme kansallispuvusta, joka on pitkäikäinen ja kestävä juhlapuku. Mahtavan aiheen kunniaksi kävimme pitkäikäisimmässä ja parhaassa vaatelainaamossa, Suomalaisen Kansantanssin Ystävien puvustolla. Mukana vinkkejä kansallispuvun huoltoon ja kunnostamiseen. Avaa MT-jutun pdf tai kurkaa bloggaus.

Hihalaput hikeä vastaan

Ennen vanhaan taidettiin konstit vaatteiden iän pidentämiseksi. Hihalaput ovat yksi noista keinoista. Piirsimme kaavan Paula Maisniemen mainioin ohjein, voit tulostaa sen täältä.

Farkkujen suosio kestää

Yleisimmät Vaatehuoltoasemilla paikattavista vaatteista ovat farkut. Niistä ratkeavat haarat ja kangas hiutuu polvista. Vuosi vuoden jälkeen siniset farkut ovat kuitenkin suositut. Pohdimme farkkujen suosiota ja farkkuteollisuuden ongelmia sekä paikkasimme naapurin farkut.

Näkyvää paikkausta

Paikkaamista japanilaisessa hengessä kintsukuroista ja boro-tekstiileistä intoillen. Paikkaus saa näkyä-pdf ja blogipostaus Mottainai!

Talvista vaatehuoltoa

Lumipesu ja tuuletus ovat edullisia ja toimivia vaatehuollon niksejä. Vaatehuolto sopii talvipäivään-pdf ja blogipostaus samassa aiheessa.

Parsi villasukat rakkaudella

Villasukan ristikkoparsinta MT:n jutussa, neulottu peittopaikka, silmukointi ja terittäminen blogissa.

Korjaussarjakollektiivi ja napin ompelu

Osaatko ommella napin? Tässä ensimmäinen MT:n juttu, jossa myös kollektiivin esittely.

Raakafarkuista ja farkkujen paikkaamisesta

Korjaussarjakollektiivin palsta Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteessa käsitteli farkkuja ja niiden hyvää hoitoa. Lehdessä paikattiin naapurin farkut kaksipuoleisen liimaliinan ja siksakin avulla. Pääset lukemaan artikkelin tästä. Totuttuun tapaan tarina jatkuu täällä ja kerromme farkkujen tuotannon ongelmakohdista.

Farkut ovat oiva esimerkki siitä, kuinka laadukkuus ja fyysinen kestävyys tekevät vaatteesta monikäyttöisen ja muotien myllerryksessä pintansa pitävän. Farkuissa näkyy ajan kuluminen ja käyttö selvästi: näiden vaatteiden kohdalla kuluneisuus on muotoutunut jopa niin tavoiteltavaksi asiaksi, että markkinoilla on 60-luvulta asti ollut keinotekoisesti kulutettuja farkkuja. Siihen asti jokaisen oli pitänyt aiheuttaa kulumat ja reiät itse. Farkkujen kivipesu keksittiin Hollywoodissa, jotta länkkärien karjapaimenet näyttivät uskottavammilta, ja sama logiikka lienee nykyajan kulutettujen farkkujen takana.

Kauhtunutta kapinaa

Farkkujen valinta on ollut joskus kapinallinen teko, sitten keino samastua ihmismassaan. Kuten Miller ja Woodward tutkimuksessaan Pohjois-Lontoon siirtolaisista ja farkuista esittävät: farkuista on tullut tavallisuuden univormu. Vaatevalinnasta ei voi enää päätellä mitä yhteiskuntaluokkaa vastaantulija edustaa, mutta hienoisia vihjeitä voi seurata.

Revityt farkut eivät ole kestävää muotia. Melkein-farkut, jotka sanovat: “Ette muuten arvaakaan, missä mä oon ollut.” Kuva: Fame Flynet

Hipsteri vaatii sileät, tummat raakafarkut. Hevari käyttää vain mustia farkkuja. Varakkaat voivat ostaa revityt farkut designerliikkeestä ja käyttää niitä yhden sesongin. Vaatelias farkkuihminen ostaa aina saman mallin ja kätevä korjaa omansa.

Oman kehon aikaansaamat muutokset ovat jälleen pinnalla. Muutama vuosi sitten raakafarkuista tuli kova sana farkkumaailmassa, ja mm. Levi’s sekä G-Star alkoivat valmistaa sellaisia underground-merkkien vanavedessä. Raakafarkkujen idea on pesemättömyys: ne tulevat tehtaalta pesemättöminä loimen värjäyksen, kankaankudonnan ja ompelun jälkeen. Kankaassa on siten kudonnassa tarvittua tärkkiä ja todennäköisesti siniseksi värjätty loimikin sisältää kemikaaleja, jolla synteettinen indigo on saatu tarttumaan. Tummien värien intensiteetti aikaansaadaan käyttämällä prosessissa raskasmetalleja.

Lisäksi farkkuja ommellaan lämpimissä ja kosteissa halpatuotantomaissa, joissa on tavanomaista on käyttää vähittäiskauppaan lähtevien vaatteiden biologiseen suojaamiseen jotain homeenestoainetta, kuten dimetyylifumaraattia (DMF), joka aiheuttaa allergisia reaktioita. Aine kiellettiin jo 2009 EU:n alueella, mutta siitä huolimatta sitä on löytynyt tarkastuksissa toisinaan. Pintakäsittelyaineet, kuten sileyttävä formaldehydi tai mainittu homeenestoaine lähtevät pesussa tai kahdessa. Sen sijaan teollisuuden käyttämät värjäykseen ja värinkestoon liittyvät kemikaalit on suunniteltu pysymään kankaassa, joten niitä myrkkyjä ei pesemällä saa irti.

Raakafarkuissa näkyvät käytön jäljet. Heddles: Fade of the Day. Farkut: Hans Company.

Ennen 70-lukua kaikki oli raakadenimiä, ja vaatteen ostajan piti itse saada niistä käytetyn näköiset. Farkkulegendat tuntevat monia tarinoita juuriharjalla ja hiekkapaperilla rapsuttamisesta.

Raakafarkkujen esikuvat, toisinaan mallitkin, ovat 1800-luvulta. Kuitenkin 1800-luvun farkkujen tapaan indigovärjätyt housut ovat harvinaisia. Emme väitä, että luonnonindigolla värjääminen olisi kemikaalivapaata sen kummemmin kuin mikään muukaan värjäys. Kasvivärjäyksessä käytetään puretteina ja pelkistäjinä metallisuoloja ja juuri indigokyyppiä keitellessä ovat tarpeen kumihanskat, silmä- ja hengityssuojaimet.

 

Puhtaaksi pestyt

Se, että tekstiili on parin pesun jälkeen sinulle turvallisempi, ei vie pois sitä vaaraa, johon väriä imevän, kosteutta sietävän ja helposti siliävän tekstiilin valmistaminen on vaateteollisuuden työntekijän altistanut. Värjäämiset saatetaan edelleen suorittaa tehdasklustereissa Kiinan esikaupunkialueilla, missä värjääjät tunnistaa sinisistä jaloista ja käsistä, ja värjäämön pesuvedet valuvat puhdistamattomana jokiin. Kärsineen näköiset farkut on todennäköisesti tehnyt prosessissa kärsinyt työntekijä. Kannattaa lukea Tappajafarkut.

Raakafarkut toivat harrastajien tietoisuuteen pesemättömyyden: ei sen, että vaate lähtee pesemättä tehtaalta, vaan sen, että farkkuja ei pestä puoleen vuoteen, jotta käyttäjän muodot piirtyvät niihin. Levi’s on lanseerannut vettä säästävän viimeistelyn, ja kehottaa myös käyttäjiä pesemään housujaan harvemmin. Ihan hyvä idea sinänsä, kunhan se ei sisällä lotraamista matonpesuaineilla ja kemiallisia pesulapalveluita. Pakastaminen tuntui olevan jonkin aikaa se juttu, mutta typeräähän se kuitenkin oli. Pakkaseen mahtuu paremmin pullaa ja mustikoita kuin sinne ei säilö farkkuja, joista hajut ja polvipussit eivät lähde pakkasessa. Lika haurastuttaa kuituja, joten pesu on sallittua vaatteen ollessa likainen farkuillekin. Kutistumista voi vähentää vetämällä kosteita farkkuja saumoista kiinni pitäen. Kuivaamisessa ei kannata kiirehtiä: farkut kuivatetaan lahkeista roikottamalla.

Myös Nurmi-farkkuja on valmistettu Keiteleellä. Kuva: Vihreät vaatteet.

Jonkinlaisena reliktinä oikeasti kotimaisesta vaateteollisuudesta on sinnitellyt Keiteleellä M.A.S.I. Company, joka ei pidä meteliä itsestään, mutta on valmistanut farkkuja, joiden kankaisiin ei tehdä Suomen ulkopuolella viimeistyksiä eikä värjäyksiä.  Harmittavasti syksyn 2014 yt:t päättyivät M.A.S.I.n farkunompelijoiden osalta siihen, että farkkujen ompelu siirtyi Viroon, joka on tietysti vielä kaukoitää lähempänä.

Sopivien, eettisesti ja ekologisesti kestävien farkkujen metsästys on kohtalaisen hankalaa, mutta kannattaa metsästää myrkytöntä luomupuuvillaa ja tarkastaa tunnettujen reilun kaupan toimijoiden valikoimat. Farkkuostoksilla kannattaa jättää käsitellyt farkut kauppaan: viimeistykset ja kuluneen näköinen pinta kertovat käytetyistä kemikaaleista, pahimmillaan useissa maissa kielletystä hiekkapuhalluksesta. Farkuissa, kuten muissakin vaatteissa, pistävä haju on riittävä syy jättää ne ostamatta.

 

”Onhan niissä minun muotoni?”

Farkut ovat käyttäjilleen rakkaita, ja niistä ei hevillä luovuta. Epäilemme, että Nuuskamuikkunenkin käytti farmarihousuja.

”– Minä tarvitsisin ehkä uudet housut, sanoi Nuuskamuikkunen. Mutta ne eivät saa näyttää l i i a n uusilta. Minä viihdyn vain sellaisissa, joissa on minun muotoni.

– Aivan niin sanoi eukko, kiipesi tikapuille ja otti katosta housut.
– Sopisivatko nämä?
– Mutta nämä ovat niin kauhean puhtaat ja uudet, sanoi Nuuskamuikkunen surullisena. Eikö teillä ole vanhempia?”
(Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti.)

 

Kuva: Muumilaakson marraskuu.

 

Marin korjaustarina meillä jo onkin: sinäkin voit tehdä sellaisen! Farkkuja voi paikata monella tapaa, ideoita löydät Pinterest-taulustamme Parsinta- ja paikkausideoita.

 

 

Helena Hämäläinen & Anu Kaarina Hämäläinen

Lähteitä:

Miller, D., & Woodward, S. (2012). Blue jeans: the art of the ordinary. University of California Press.

Marsh, G., Marsh, J., & Trynka, P. (2005). Denim: from cowboys to catwalks: a history of the world’s most legendary fabric. Aurum Press Limited.

Sullivan, J. (2007). Jeans: a cultural history of an American icon. Gotham.

Poutasuo, T. (2006) Farkkukirja. Minerva.

Hituri, E. (2012) Vaatteiden käsittelyn sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia. HAMK. Kestävän kehityksen koulutusohjelma. Opinnäytetyö.

http://www.greenpeace.org/eastasia/news/stories/toxics/2010/textile-pollution-xintang-gurao/

 

Vaatteen paikkaaminen japanilaisessa hengessä – Mottainai!

Viime perjantaina julkaistun Maaseudun Tulevaisuuden jutun aiheena oli näkyvä paikkaus. Inspiroiduimme japanilaisesta estetiikasta ja päädyimme kittiläläislähtöisen reikäisen trikoopaidan paikkaamiseen. Artikkeli on luettavissa pdf-muodossa täällä. Jatkamme vielä aiheesta sukeltaen satojen vuosien taakse Japaniin.

Otsikossa oleva huudahdus on japania ja tarkoittaa: mitä tuhlausta! Rikki menneiden esineiden ainutlaatuisuuden estetiikkaa voi lähteä tarkastelemaan kahden japanilaisen legendan kautta.

 

Edo-kauden korjattu teekulho. Freer Gallery of Art

Ensimmäinen käsittelee kulhoa, joka tunnetaan nimellä Tsutsui Zutsu. Kulho kuului 1500-luvulla Japanissa eläneelle sotilasdiktaattorille Toyotomi Hideyoshille, jonka oma tarina on ryysyistä rikkauksiin -tyyppinen legenda. Hideyoshin aseenkantaja rikkoi arvokkaan kulhon illanvietossa, ja pelkäsi karmeaa kostoa. Tilanteen pelasti toinen vieras lausumalla runon, joka on jälkipolvien luettavissa Ise Monogatari – runokokoelmassa (alkuperäinen teksti ja käännnös englanniksi täältä). Kulho korjattiin ja se palveli ihailtuna vielä pitkään. Kulho symboloi huonoa onnea, joka voidaan kääntää hyväksi.

Myös teemestari Sen no Rikuyn kerrotaan kiinnostuneen rikkoutuneesta keramiikasta usein. Hänen mielestään korjatut esineet olivat suurenmoisia, sillä paitsi että ne antoivat esteettistä mielihyvää, ne kuvastivat myös ikuisesti läsnäolevaa rikkoutumisen hetkeä. Tätä innostusta kuvaa tarina, jossa mestari Rikuya kestinnyt ja kiitosta vaille jäänyt isäntä rikkoo hienon kannunsa kiukuspäissään. Kannu korjattiin, ja seuraavalla visiitillä Sen no Rikuy olikin huokaissut, että nythän se kannu on suurenmoinen. Se, että kallis kannu oli ollut ehjä ja uutuudenkiiltävä, oli ollut mestarista mitäänsanomatonta, ja vasta korjatussa oli ollut sitä jotain.

Kullalla korjattua Raku-keramiikkaa Edo-kaudelta. Freer Gallery of Art

Korjatun keramiikan ihailtavuuteen liittyvät myös käsitteet wabi ja sabi, jotka kuvaavat suojeltavia ja säilytettäviä vaatimattomuuden, yksinkertaisuuden, ajan myötä kehittyvän patinan, kulumisen ja hajoamisen ajatuksia, joita zeniläisen ajattelun pohjalta kehittyneessä estetiikassa arvostetaan. Jännittävää on, että näihin ajatuksiin liittyen ajan hampaan ja huonon onnen kolhimia esineitä alettiin korjata niin suurella lempeydellä, että tähän työhön voitiin käyttää vain arvokkaimpia materiaaleja, jotka nostivat esineen arvoa entisestään.

Kintsugi tarkoittaa keramiikan korjaamisen menetelmää, jossa sen sijaan, että pyrittäisiin mahdollisimman huomaamattomaan korjaamiseen, korostetaan halkeamia kullalla. Kintsugi- menetelmässä käytetään urushi-lakkaa kulta- tai hopeajauheella. Kaikki kultainen oli muodissa 1500-luvun japanilaisen soturiluokan parissa, mutta loisto himmeni hieman 1600-luvulle tultaessa vaatimattomampaan, hienostuneempaan tyyliin. Kintsugin taito säilyi kuitenkin 1900-luvulle saakka. Kintsugin rinnalla on säilynyt tomotsugi-menetelmä, jossa pyritään käyttämään esineessä alunperinkin olleita palasia, sekä yobitsugi-menetelmä, jossa korjataan esine liittämällä siihen muuta keramiikkaa: saviastiassa saattaa olla posliinilautasen osia.

 

Elämän kankaat

 

Myöskin japanilaiset keräilyharvinaisuudet, antiikkiset boro-tekstiilit, sisältävät ajan ja käytön tuoman esteettisen arvon. Boro-tyyli syntyi käsityöläisten ja kauppiaiden käytössä. Kaikilla ei ollut varaa silkkiin, ja puuvillakin tuontitavarana oli kallista. Japanissa kasvatettiin hamppua ja värjättiin indigolla. Näin oli tapana, että yksi vaate kesti koko eliniän ja vieläkin kauemmas, ja sitä yhtä vaatetta tarpeen mukaan paikattiin ja parsittiin. Lopputulos oli upea, paksu kerros vuosia ja tarinoita. Boro-tekstiilejä on säilynyt edo-, meiji-, taisho- ja showa-kausilta: äärimmäisen säästäväisyys kankaan käytön suhteen ulottuu siis neljän sadan vuoden ajanjaksolle. Tokiossa vierailevat voivat käydä ihailemassa Amuse-museon pysyvää Boro-tekstiilien näyttelyä.

 

Tilkuista ja paikoista kootti japanilainen Bodoko-tekstiili. Kuva: http://blog.bindandfold.com/?p=829

Bodoko-tekstiili on suuri peitto tai kangas, joka syntyy boron tapaan tilkuista paikkaamalla ja kokoamalla. Bodoko kääntyy elämän kankaaksi, jonka päälle syntyivät lapsetkin. Saattoi olla, että bodokon ompelivat isovanhemmat uudelle perheelle, ja se sisälsi jo edesmenneiden sukulaisten vaatteita.

Japanilainen nukkumatakki, eli donja. Kuva: Amuse – museo

Koko perhe saattoi nukkua nukkumatakin eli donjan sisällä. Donjaan kerättiin samaan tapaan tilkkuja ja kerroksia, ja lopulta se oli paksu ja painava tikattu kimono, jonka sisään mahtui useampi ihminen lämmittelemään.

 

 

Näkyvää paikkausta

Olemme Korjaussarjakollektiivissa ihailleet kintsugia ja boro-tekstiilejä jo kauan. Kintsugi ja kintsukuroi-lempemme on koottu Pinterestiimme.  Olemme puhuneet myös metaforisesta korjaamisesta, jossa korjaamisen teko ja siihen käytetty aika voi olla suorastaan suhteeton vaatteen alkuperäiseen arvoon nähden.  Innostavia esimerkkejä paikkaamisesta on esillä myöskin Pinterestissämme.

Tesktiilitaiteilija Celia Pymin paikattu neul. Celia Pym. 2010.

Click to access paikkaus-saa-nc3a4kyc3a4.pdf

Kintsugin tapaan voi paikata myös arvokkaalla käsityöllä: muutamat Tom of Hollandin parsimat neuleet ovat kuin kullalla korjattuja siksi, että valmisvaatteeseen on tehty aikaa, taitoa ja tarkkavaisuutta vaativa paikka, joka kohottaa vaatteen arvoa.  Kerrassaan koinsyömiä neuleita parsii tekstiilitaiteilija Celia Pym. Hänen töissään on huolella ja varsin näkyvästi parsittuja vaatteita, joissa toisinaan alkuperäistä vaatetta ei ole kuin nimeksi jäljellä. Celia on kuvannut taiteensa tarkoitusta juurikin huolenpidoksi: käytetyn vaatteen paikkaaminen voi olla intiimi välittämisen teko.

 

 

Lähteitä:

https://furugistarjapan.wordpress.com/2011/02/18/boro-japanese-folk-fabric/

Ikemiya, M., & Rosner, D. K. (2014). Broken probes: toward the design of worn media. Personal and ubiquitous computing, 18(3), 671-683.

Bartlett, Christy. (2008) Tearoom View of Mended Ceramics. Ceramics Mended with Lacquer – Fundamental Aesthetic Principles, Techniques and Artistic Concepts. The Aesthetics of Mended Japanese Ceramics.

Rabin Wallinger, Sasha (2012) Mottainai: The Fabric of Life, Lessons in Frugality from Traditional Japan, TEXTILE, 10:3, 336-344

Parsi villasukat rakkaudella

Viikonlopun Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistussa jutussa kerroimme erinomaisesta villasukasta ja villan ominaisuuksista. Jutussa esiteltiin tavallisin, yksinkertaisin villasukan paikkausmuoto: ristikkoparsinta. Artikkelin voi lukea täältä. Koska merkkimäärä on painetussa lehdessä rajallinen, mutta rakkautemme villasukkiin ei, haluamme vielä jakaa pari muutakin hyvää tapaa parsia sukkia: silmukointi, terittäminen ja neulottu peittopaikka.

 

Silmukointi

Kun sukka vasta hiulii alkavan reiän merkiksi, silmukoinnilla saa pelattua sille lukuisia käyttökertoja lisää. Hiulivassa kohdassa neulepinta on edelleen ehjä, mutta lanka on ohentunut huomattavasti.

Laita tylppäkärkiseen neulaan lankaa, joka voi olla hieman ohuempaa kuin neuleessa käytetty. Langat koostuvat useista säikeistä, jotka on kerrattu yhteen. Langan kierrettä voi avata ja poistaa siitä säikeitä tarpeen mukaan niin, että saat ohuempaa lankaa. Tämä tekniikka sopii esimerkiksi silloin, kun sinulla on olemassa lankaa, josta neule on neulottu, ja haluat saada silmukoidusta kohdasta mahdollisimman huomaamattoman. Aloita silmukointi muutamaa riviä ja kerrosta ennen hiulivaa kohtaa: Irja Teerisuon mukaan aina alhaalta oikealta. Esimerkkisukassamme on jo silmukoitu useita rivejä.

Tältä näyttää, kun sukka hiulii. Silmukointi: pistä neula ulos silmukan pohjasta, eli v:stä, ja poimi ylemmän kerroksen silmukan molemmat reunat neulalla. Pistä neula takaisin samaan paikkaan mistä se tulikin ja siitä seuraavan silmukan pohjaan. Kuvat: Helena Hämäläinen

Neuleen oikeat silmukat on kuin v-kirjaimet pystysuorassa rivissä. Pistä neula ehjän neuleen puolelta sisään sukkaan ja ulos v-silmukan sisältä siitä kohtaa missä haluat aloittaa. Kun lanka tulee v:n sisältä, pujota neula yläpuolella olevan silmukan v:n molempien reunojen alta ja palaa takaisin siitä mistä lanka tuli ulos. Pujota neula seuraavasta v:stä ulos ja toista.

Seuraa neulalla neuleen silmukoita rivi kerrallaan, muodostaen ohentuneiden silmukoiden päälle uuden silmukkapinnan. Silmukointia voi tehdä sinne missä sitä tarvitaan, eikä valmiin pinnan tarvitse noudattaa mitään muotoa, kunhan neule kestää.

 

Terittäminen

Näiden harmaiden villasukkien terät olivat hitusen liian lyhyet, siksi niiden kärjet olivat erityisen kuluneet. Sukat leikattiin katki päkiän kohdalta niin, että hiutuneista kärjistä päästiin eroon. Sukkia leikattiin vain sen verran, kuin kummassakin oli tarpeellista ja uudet kärjet neulottiin omasta lankavarastosta löytyneistä sinisestä ja harmaata langasta, jotka sattuivat olemaan hyvin saman sävyisiä alkuperäisten lankojen kanssa.

Leikkaa sukka silmukkariviä pitkin katki sellaiselta kohdalta, että kuluneista kohdista pääsee eroon. Sukan voi leikata esimerkiksi nilkasta ja neuloa uuden kantapään ja terän. Poimi leikatusta reunasta silmukat puikoille. Silmukat voi poimia myös parin silmukkarivin päästä reunasta. Poista ylimääräiset langanpätkät ja pura pois ylimääräiset silmukkarivit. Neulo terä, tee kärkikavennukset ja päättele.

Terittäminen. Leikkaa sukan terä poikki halutusta kohdasta, poimi silmukat puikoille ja neulo uudet terät haluamallasi tavalla. Kuvat: Anu Kaarina Hämäläinen, Helena Hämäläinen

Teritykseen alkamiskohdassa on yksityiskohtana samanlainen kirjoneuleraita, kuin sukkien varressakin on. Sininen lanka on ohuempaa, kuin sukissa alunperin käytetty harmaa lanka, siksi neuleeseen lisättiin muutama silmukka heti alkuun. Sininen lanka on joustavampaa kuin alkuperäinen harmaa, joten ei haittaa vaikka kärki näyttää kapeammalta kuin muu sukka. Jalkaan uudet kärjet istuvat täydellisesti.

 

 

Peittopaikka

Neuletta ei tarvitse aina katkaista, vaan silmukat voi poimia puikolle suoraan neuleesta. Tämä sopii esimerkiksi silloin, jos sukat ovat hyväkuntoiset päälypuolelta tai jos sukat ovat niin kaunista kirjo- tai pitsineuletta, ettei sitä tahdo leikata pois.

Sukan peittopaikassa, ts. neulotussa paikassa, poimitaan sukan sisään pujotetusta langanpätkästä silmukat silmukoiden pohjien läpi. Neulotaan riittävän suuri paikka ja ommellaan sivuilta kiinni, ja jos jaksetaan, silmukoidaan yläreuna neuleeseen kiinni. Kuvat: Anu Kaarina Hämäläinen

Ohjeet peittopaikan tekoon löytyvät täältä: https://rkosken.kapsi.fi/korjaaneule.html. Ritva Koskennurmi-Sivosen ohjeessa neulottu paikka silmukoidaan yläreunasta kiinni, mutta se ei ole välttämätöntä, koska se käy ainakin helmineuleessa liian hermoja raastavaksi. Viistoin pistoin ommeltu paikka uppoa kyllä neuleeseen käytössä ja pesussa. Parsittuja kohtia voi myös höyryttää kostean liinan läpi lämpimällä silitysraudalla, jos niitä haluaa tasoittaa.

Peittopaikan kaltainen lisäpohja on muuten oikein miellyttävä lisäpohjallinen sukkaan näin pakkasaikoina. Sopii myös pehmeämpään kotona tassutteluun.

Olemme tulevaisuudessa…

… nimittäin Maaseudun Tulevaisuudessa! Korjaussarjakollektiivin jäsenet kirjoittavat uudistuneen Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteen Tee itse – osioon. Näin alkuun teemme viikottain ilmestyvää juttusarjaa, jossa annamme vinkkejä kestävään vaatehuoltoon ja korjaamiseen.

Esimerkillisesti ommeltu luunappi Kuva: Helena Hämäläinen

Ensimmäisessä jutussa esitellään ajatuksia Korjaussarjan takana, listataan käsityön kansalaistaidot ja ommellaan nappi kuvallisen ohjeen kera. Juttu on luettavissa pdf-muodossa tästä: Viikonvaihde sivu8 (Maaseudun Tulevaisuus, Viikonvaihde 8.1.2016).

Maaseudun Tulevaisuus, Viikonvaihde 8.1.2016. Kansi: Kari Salonen

Perjantaista 15.1. alkaen julkaisemme myös täällä blogissa Viikonvaihteessa julkaistuihin artikkeleihin liittyvää lisämateriaalia, ohjeita ja vinkkejä. Ensi perjantaina on luvassa rakkauden hehkua erästä hyvin tuttua, pehmeää ja kätevää vaatekappaletta kohtaan…

Mä <3 mun farkut

Tykkään käyttää farkkuja, mutta en ostaa niitä. Sovittaminen on ärsyttävää ja käy itsetunnon päälle, kun löytääkseen yhdet sopivat on kokeiltava kahdetkymmenet epäsopivat. Menen farkkuostoksille vasta, kun on ihan pakko. Nämä farkut ostin kaksi vuotta sitten kirpputorilta. Olin miettinyt, että pian on farkkuostospiinan aika, ja haussa oli mustat pillifarkut. Nämä sattuivat pikaisella itsepalvelukirppiksen läpijuoksulla silmään. Malli, koko ja kolmen euron hinta vaikuttivat lupaavilta. Farkut näyttivät vieläpä melko uusilta. Kuitenkin jäin hetkeksi miettimään, pitäisikö sovittaa… Kunnes huomasin hyllyn reunassa lapun “kaikki -50%”. Niinpä 1,50€ hinnalla farkut lähtivät mukaan, sovittamatta.

En suosittele näin holtitonta ostoskäyttäytymistä kenellekään, mutta minua onni potkaisi ja farkut istuivat täydellisesti. En ollut uskoa tuuriani. Sovittelurumbalta säästyminen vastaa suunnilleen lottovoittoa. Ehkä kohtalo tarkoitti meidät yhteen? Siitä lähtien nämä ovat olleet lempifarkkuni ja ahkerassa käytössä. Kävin kysymässä tätä merkkiä myyvästä liikkeestä, vieläkö mallia valmistetaan, mutta se on lopetettu. Uutena en siis enää tällaisia saa. Siksi olen päättänyt huoltaa ja korjata näitä niin kauan kuin mahdollista.

Ensinnäkin pesen näitä todella harvoin. Itse asiassa tykkään farkuista eniten, kun ne eivät ole ihan pesunjäykät. Toisekseen korjaan ja paikkaan. Farkkuni kuluvat ensin haaroista, ja olen paikannut kohtaa jo monta kertaa. Farkkujen paikkaus on varmasti tavallisin korjaustyö myös Vaatehuoltoasemilla. Farkkujen korjaaminen on hauskaa, koska se on niin nopeaa. Paikkakangas alle ja sitten vain huristellaan ompelukoneella. Käytän yleensä paikkana farkkukangasta, mutta joskus se tekee korjatusta kohdasta turhan tönkön. Viimeksi kokeilin trikoota, mutta seuraavaksi paikkaan taas farkulla, se on varmaan kestävämpää tässä käytössä.

Käyköhän jossain vaiheessa niin, että jäljellä onkin pelkkää paikkaa? Nehän olisivat lähes päälle mittojen mukaan muotoillut farkut!

Parhaisiin vaatteisiin ja muihinkin tavaroihin syntyy luottamus ja kiintymys, jolloin niitä haluaa käyttää pitkään ja korjata mieluummin kuin luopua niistä. Joskus kiintymys syntyy tarinasta; nämä farkut olivat heti minulle erityiset, koska ne tulivat elämääni niin odottamattomalla ja ihanalla tavalla. Parasta on kuitenkin, kun tietää viihtyvänsä vaatteessa ja sitä on kiva käyttää. On todellista arjen luksusta laittaa aamulla lempivaate päälle. Tottakai sellaisia vaatteita haluaa vaalia! Farkkujen korjaaminen antaa minulle myös aikaa: on nopeampaa surauttaa paikka kiinni kuin laukata ympäri vaatekauppoja etsimässä epätoivoisena uusia. Seuraava tavoite on oppia vahvistamaan kulunutta kohtaa ennenkuin se on ihan puhki.

Mediassa keskustelu vaatteista ja muodista on turhan kaksinapaista. Joko viesti on markkinointia: näin paljon uutta ihanaa, osta osta! Tai sitten tuodaan esiin valtavat ongelmat vaateteollisuudessa, joiden edessä ihan lyyhistyy ja syyllistyy. Ihmisten kokemukset vaatteiden käyttämisestä ja niihin kiintymisestä loistavat poissaolollaan. Korjaussarjakollektiivissa näytämme positiivisella tavalla, että pidämme vaatteista ja se on mahdollista myös kestävästi. Toki haluamme vaikuttaa ongelmiin, mutta ei otsa rypyssä vaan iloisesti vaatteita rakastelemalla!

Olen juuri valmistunut kasvatustieteen maisteri ja käsityönopettaja. Korjaussarjakollektiivissa olen esimerkiksi mukana järjestämässä Vaatehuoltoasemia. Mietin, missä tapahtumissa voisimme olla mukana, ja yritän myös järjestää meidät niihin. Muuten työskentelen freelancerina monipuolisesti käsityön ja vähän taiteenkin kentällä: opetan, pidän työpajoja ja kirjoitan.

Mari

Vink! Korjaussarjakollektiivin Paikkaus- ja parsinta – taulussa paljon vinkkejä farkkujen paikkaamiseen!

Minun oma pipo

”Olen tehnyt tämän pipon muistaakseni 6-7 vuotta sitten. Kehräsin langan, suunnittelin neuleen, neuloin ja värjäsin. Tarkoituksenani oli värjätä keltaiseksi, mutta tulikin oranssi, eikä se ole haitannut yhtään. Tänä talvena pipon reunukseen tuli reikä. Virkkasin kullankeltaisesta villalangasta ja kultaisesta ompelulangasta pyörylän, jolla paikkasin sen.

Kuulun Korjaussarjakollektiiviin. Päivitän muun muassa facebookia, kokoan kuvia Pinterestiin ja järjestän tapahtumia. Olen löytänyt Museoiden kokoelmista ihmeellisiä esimerkkejä paikkaamisesta, parsimisesta ja vaatteen eliniän jatkamisesta.

Viimeisin tapahtuma, jota olen ollut järjestämässä, oli Tekstiilarit ry:n Maaliskuun Käsitelmä, jonka aiheena oli Vaatevallankumouksen etkot. Olen hengeltäni ja vereltäni  käsityötieteiljä, sekä gradua vaille valmis kasvatustieteiden maisteri. Työskentelen tällä hetkellä museolalla tekstiilikokoelmien parissa.”

Helena

Kerro meille kaikki

Peräpohjolan hameen parsinta. Kuva: Anu Kaarina Hämäläinen

Tiedämme, että usein vain tärkeä korjataan. Sellaista vaalitaan, mikä on korvaamatonta: luottomekko, hyvät saappaat, mummon tekemä villatakki, työläät kirjoneulesukat.

Tiedämme myös, että koskemalla, vaalimalla ja rakastamalla vaatteesta tulee erityinen, tärkeä, korvaamaton. Parsiminen ja paikkaaminen on hidasta, ja voi toimia meditaationa, joka saa sinut kiintymään vaatteeseen. Vaatteen huoltaminen on parhaillaan vaatteen rakastamista, rakastelemista.

Kerro meille oma korjaustarinasi! Mitä teit, miksi, miten? Kiinnyitkö vai turhauduitko? Keksitkö hyviä keinoja?

Jaa tarinasi kuvineen Korjausarjakollektiiville facebookissa tai sähköpostilla korjaussarjakollektiivi (at) gmail.com.