Vaatehuoltoasema

Vaatehuoltoasema on korjauspaja, jossa opetetaan ja rohkaistaan paikkaamaan farkut, ompelemaan napit, parsimaan sukat, ja siinä sivussa tarjotaan materiaalitietoutta, vinkkejä tekstiilijätteen vähentämiseen ja vaatteiden elinkaaren pidentämiseen.

Miksi Vaatehuoltoasemia järjestetään? Pikamuotikulttuuri on aikaansaanut ajatuksen siitä, että vaatteet eivät kerta kaikkiaan kestä käyttöä, ja että vaatteita kulutetaan. Vaatehuoltoasema sanoo, että vaatteen tulee kestää, ja se kestääkin, kun sitä huolletaan oikein, ja että jokainen vaateostos tulee olla huolella harkittu. Vaatehuoltoasema haluaa osaltaan ohjata tekstiilijätteen vähentämiseen: ei tuunaamalla ja uuden roinan tuottamisella, vaan vaalimalla sitä, mikä ihmisellä jo on. Vaatehuoltoasema haluaa muistuttaa myös, että hankittu halpavaate ei ole halpa, jos ajattelemme ihmistä, joka sen on tehnyt, tai ympäristöä, jonka pitäisi kestää tekstiilin kerskakulutus. Tiedämme, että kun vaatteessa on edes jokin omin käsin tehty osa, on se kalliimpi ja rakkaampi käyttäjälleen.

elinan jalat
MadeByHelsingin Vaatehuoltoasemalta lähtiessä Elinan tossuja oli punottu. Kuva: Anu Kaarina Hämäläinen

Vaatevallankumous haluaa levittää rakkautta vaatteeseen ja uskoa omiin taitoihin. Vaatehuoltoasema järjestettiin alunperin puuttuaksemme ihmisten ajatteluun vaatteiden kuluttamisesta. Halusimme hertättää ihmisiä ennemminkin käyttämään, huoltamaan ja rakastamaan vaatteitaan. Olennaisena osana tätä näemme vaatteiden huoltamisen perustaitojen: paikkaamisen, parsimisen, nappien ompelun, vetoketjujen korjaamisen ja pintahuollon taitojen uudelleen elvyttämisen. Näemme nämä taidot paitsi kädentaitojen ylläpitämisenä mutta myös jokamiehentaitoina, jotka pitäisi osata huolimatta siitä, onko osallistunut tekstiilityön opetukseen koulussa. Tästä syystä Vaatehuoltoasema on kaikille avoin ja maksuton osallistujilleen.

korjaussarjamies
Ympäristöviikon pajassa Porthaniassa. Kuva: Kristiina Tergujeff

Vaatehuoltoasema syntyi 24.4. 2014  Vaatevallankumouspäivänä järjestetyllä kaikille avoimella korjauspajalla Helsingin yliopiston Porthanian aulassa, johon osallistui 80-100 henkilöä. Sen jälkeen olemme järjestäneet seitsemän Vaatehuoltoasemaa: MadeByHelsingin paja 26.6. sekä Roskalavapaviljongin avoimet pajat 18.8., 21.8, 25.8. ja 28.8, Vaatehuoltoasema ja tekstiilijäte-aiheinen näyttely Helsingin yliopiston ympäristöviikolla 6. 10. 2014. Vaatehuoltoasema osallistui myös kuukausittain järjestettäviin Käsitelmä-luentoihin Helsingin yliopiston Tiedekulmassa tarjoamalla apuvälineitä korjausompeluun Käsitelmien osallistujille 8.12.

Tampereella, jossa Korjaussarjakollektiivin paikallinen jaosto on keräämässä voimiaan,  järjestettiin ensimmäinen Vaatehuoltoasema Hikitikki Productions – hikipajassa 20.11.2014 yhdessä Tampereen yliopiston opettajaopiskelijoiden ja Miia Collanuksen voimin. Tuota uutta, uusi vanhaa-tapahtuma  oli osa Kallis halpatuotanto-näyttelyä Työväenmuseo Werstaalla.

Pax '15 Kuva:Essi Rajamäki/Suomen Rauhanpuolustajat
Pax ’15 Kuva:Essi Rajamäki/Suomen Rauhanpuolustajat

Keväällä 2015 Vaatehuoltoasemia järjestettiin Taidon ja käsityön viikolla 16.4. Minervassa ja Vaatevallankumouksellinen Vaatehuoltoasema Vaatevallankumouspäivänä 24.4.2015 Porthaniassa. Kesällä 2015 osallistuimme Kiertotalouspäivään Suvilahdessa ja heinäkuussa pajailimme yhdessä Psykologien sosiaalinen vastuu ry:n kanssa Pax-festareilla Alppipuistossa, missä parsinnan myötä sadutettiin teemalla rauha.

Korjaussarjakollektiivi oli mukana myös Burdan järjestämällä käsityöristeilyllä syyskuussa 2015. Järjestimme Vaatehuoltoaseman yhdessä Myllypuron Marttojen kanssa 10.10. ja mararskuussa olimme Kansallismuseon neulontakahvilassa kärryinemme.

Kuva: Kristiina Tergujeff
Kuva: Kristiina Tergujeff

Vaatehuoltoasemien tulevaisuus Vaatehuoltoasemat ovat olleet tykättyjä tapahtumia, joissa on voinut korjata ja huoltaa vaatteitaan, myös jakaa vinkkejä tähän liittyen. Olennaisiksi kiintokohdiksi toiminnassamme olemme ajatelleet käsityön jokamiestaitojen opettamisen ja ylläpitämisen järjestämällä sääännöllisiä tapahtumia opinahjossamme Helsingin yliopistolla, ja erityisesti Vaatevallankumous-päivän viettämisen ja sen mukana vaatteiden korjaamisen ja huoltamisen ilosanoman jakamisen tekstiilin kerskakulutuksen vastustamisen lisäksi.

2 kommenttia artikkeliin ”Vaatehuoltoasema

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s