Korjaussarja Maaseudun Tulevaisuudessa

Korjaussarjalaiset kirjoittivat 2016 Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihde-lehdessä Tee itse-palstaa. Tässä ilmestyneet jutut listana. Julkaistut jutut aukeavat pdf-muodossa uuteen ikkunaan. Mukaan on linkitetty myös juttujen kylkiäisblogaukset.

Tuolin uusi elämä

Huonekalujen kunnostaminen ja uudelleen verhoilu kuuluu myös kestävään arkielämään.  Toisinaan tavaroihin kiintyy niin, että niistä ei pääse eroon vuosikymmeniin. Ei vaikka niitä ei ehdi korjata, ja ne muuttuvat käyttökelvottomiksi, ja sitten hautatuvat varastoihin. Viime keväänä teimme kaivauksia eräässä varastossa ja pelastimme käyttöön kaksi solakkaa tuolia. Avaa Tuolin kunnostus-pdf tai avaa tuolin verhoilu-pdf ja blogipostaus aiheesta.

Pyörän keväthuolto

Huolla pyörä kevätkuntoon! Korjaussarja sai alkunsa tekstiileistä. Olemme kuitenkin toivoneet pystyvämme tarttumaan kaikenlaiseen korjattavaan huonekaluista menopeleihin, tässä puunataan pyörää. Älä säikähdä kuvatiedostojen puuttumista, asian ymmärtää ilmankin!

Kauan eläköön vaate!

Pikamuotia vai kestävää vaatekulttuuria? Miten tunnistaa laadukas vaate? Vaatevallankumouksen korvalla pohdimme laatua ja korjasimme rispaantuneita farkunlahkeita. Blogipostaus aiheesta täällä.

Tahranpoiston urbaanilegendat

Kuulemme Vaatehuoltoasemilla ja muissa tapaamisissa monenlaisia vinkkejä vaatteiden korjaamiseen ja huoltoon liittyen. Yksi hämmentävimmistä on maitokahvitahran poistaminen kanamunankeltuaisella! Tämän vinkin kertoi Annuli Perheentupa Suomen Kansantanssin Ystävien puvustolla, on kuulemma käytetty ja toimiva vinkki. Sitä piti päästä kokeilemaan, ja siinä samalla tuli testattua monta muutakin tahranpoiston urbaanilegendaa.

Kenkien huolto perinteisesti ja kokeellisesti

Miten valita hyvät ja kestävät kengät? Miten tehdään kenkähuolto perinteiseen malliin puhdistaen ja lankaten? Kenkien suojasuihkeet ovat myrkkyä, mitä käyttää niiden sijaan? Mitä tapahtuu, kun kengät kiillotetaan viskillä? Avaa MT:n kenkäjuttu tästä.

Vapaudu muotiorjuudesta, pukeudu kansallispukuun!

Kalevalanpäivän kunniaksi kirjoitimme kansallispuvusta, joka on pitkäikäinen ja kestävä juhlapuku. Mahtavan aiheen kunniaksi kävimme pitkäikäisimmässä ja parhaassa vaatelainaamossa, Suomalaisen Kansantanssin Ystävien puvustolla. Mukana vinkkejä kansallispuvun huoltoon ja kunnostamiseen. Avaa MT-jutun pdf tai kurkaa bloggaus.

Hihalaput hikeä vastaan

Ennen vanhaan taidettiin konstit vaatteiden iän pidentämiseksi. Hihalaput ovat yksi noista keinoista. Piirsimme kaavan Paula Maisniemen mainioin ohjein, voit tulostaa sen täältä.

Farkkujen suosio kestää

Yleisimmät Vaatehuoltoasemilla paikattavista vaatteista ovat farkut. Niistä ratkeavat haarat ja kangas hiutuu polvista. Vuosi vuoden jälkeen siniset farkut ovat kuitenkin suositut. Pohdimme farkkujen suosiota ja farkkuteollisuuden ongelmia sekä paikkasimme naapurin farkut.

Näkyvää paikkausta

Paikkaamista japanilaisessa hengessä kintsukuroista ja boro-tekstiileistä intoillen. Paikkaus saa näkyä-pdf ja blogipostaus Mottainai!

Talvista vaatehuoltoa

Lumipesu ja tuuletus ovat edullisia ja toimivia vaatehuollon niksejä. Vaatehuolto sopii talvipäivään-pdf ja blogipostaus samassa aiheessa.

Parsi villasukat rakkaudella

Villasukan ristikkoparsinta MT:n jutussa, neulottu peittopaikka, silmukointi ja terittäminen blogissa.

Korjaussarjakollektiivi ja napin ompelu

Osaatko ommella napin? Tässä ensimmäinen MT:n juttu, jossa myös kollektiivin esittely.

Vapaudu muotiorjuudesta – pukeudu kansallispukuun!

Kalevalanpäivän kunniaksi halusimme kirjoittaa kansallispuvusta, joka on pitkäikäinen ja kestävä juhlapuku. Mahtavan aiheen kunniaksi kävimme Suomalaisen Kansantanssin Ystävien puvustolla yhdessä Karjalaisen Nuorisoliiton toiminnanjohtajan Hilu Toivonen-Alastalon kanssa.  Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteessa Tee itse-palstalla 26.2. julkaistun jutun saat luettavaksesi tästä.

Kansantanssin Ystävillä meidät otettiin vastaan ystävällisesti: rekissä oli valmiina parsimista ja huoltamista vailla olevia kansallispuvun osia, mikäs sen ihanampaa! Eeva Heinonen esitteli käytössä kärsineitä vaatteita ja myös sitä, kuinka SKY:n pukuvarastolla niitä hoidetaan. Esimerkiksi oli aseteltu osiinsa purettu miehen liivi, joka oli pitkässä käytössä tahriintunut ja sen kangas oli kulunut. Puretun liivin villakangasta oli parsittu raidalevyisellä siksakilla ja käsin viimeistellen. Uusi vuori oli pellavasta, jolloin liivi saa ryhdikkäämmän muodon. Liivin olka- ja kädentiesaumoissa oli vahvikkeena tukinauhaa, joka jää piiloon vuoren alle. SKY:n puvuston ohjeissa kehotetaan tuulettamaan villaiset osat ja pesemään puuvillaiset. Kuitenkin hikisenä muovikassiin sullominen on tavallinen rike, mitä pukujen vuokraajat harrastavat. Muistakaa nyt: tuulettakaa, tuulettakaa, tuulettakaa.

Anni Aallon korjaama liivi työpöydällä. Kuva: Anu Kaarina Hämäläinen

2016 vietetään Kansantanssin Riemuvuotta sen muistoksi, että 1866 Taiteilijaseuran vuosijuhlassa tanssittiin ensimmäistä kertaa suomalaisia kansantansseja yleisölle. Tilaisuus oli merkittävä siksikin, että tanssijoilla oli yllään ainakin osittain kotiseuduilta kerättyjä kansanpukuja – niitä samoja, joiden perusteella kansallispuvut myöhemmin koottiin. Tästä tilaisuudesta tallentuneita kuvia voi ihailla Finnassa.

Kansantanssijoiden lempi kansallispukuihin on kestävää laatua: pukutoiminta aloitettiin 1907 ohjeiden ja tarvikkeiden myynnillä. SKY on ollut mukana myös Kansallispuku-neuvoston perustamisessa. Kansallispuku-keskuksessa neuvotaan ja koulutetaan kaikissa kansallispukuihin liittyvissä asioissa, myös huollossa. Kansallispukukeskus löytyy Jyväskylästä Suomen Käsityön museosta.

Korjausta odottavia kansallispukuja. Kuvat: Anu Kaarina Hämäläinen

Voi väittää, että pitkäikäinen SKY:n puvusto Töölössä on ehkä kaikkien vaatelainaamojen äiti. Pienellä summalla sieltä saa asiantuntevien ohjeiden kera haluamansa kansallispuvun käyttöönsä. Myös muut tanssiseurat vuokraavat pukuja. Kansallispuvun sekakäyttöäkin voi kokeilla vuokraamalla vaikka pelkän hameen tai liivin, jos ei muuten uskalla. Kansallispuvun hame on yllättävän monikäyttöinen vaate. Tuomiota on turha pelätä: vaikka naisihminen vetää tuolla jalkaansa miesten puvun housut, ei salama iske eikä vasara vapisuta. Eeva Heinosen ja Annuli Perheentuvan mukaan perinnettä pahentaa pikemminkin pukujen huono hoito: pesukoneessa saa pilalle vuosikymmenet kestäneet puvut, ja pesemättä pakkaaminen homehduttaa ja värjää. Villaista hametta ei myöskään voi säilyttää pitkiä aikoja huoletta: koit ja muut tuholaiset voivat herkutella suojaamatta säilytetyillä vaatteilla.

Hilu Toivonen-Alastalo ja Helena Hämäläinen valmistautuvat kuvaukseen Suomen kansantamssim ystävien puvustolla. Kuvat: Anu Kaarina Hämäläinen

Kansantanssin Riemuvuoden lisäksi Suomen Turkuun puuhataan kansanmusiikin- ja tanssin suurtapahtumaa Europeadea kesälle 2017. Nämä tapahtumat saavat varmasti katukuvaan lisää perinnevaatteita. Europeade-hanketta luotsaa Karjalaisen Nuorisoliiton toiminnanjohtaja Hilu Toivonen-Alastalo, joka moninaisten meriittiensä lisäksi on tunnettu kansallispuvun sekakäyttäjä (katso todiste vaikka täältä). Kuvauksissa hänellä oli liivihame, joka on alunperin ollut hänen yllään 11-vuotiaasta kansantanssiesityksissä. Hilun kansallispukurakkaus on kestänyt kauan, ja se kukkii kokonaisissa kansallispuvuissa ja monenlaisissa virityksissä ja tuunauksissa. Jotain kertoo sekin, että hänellä kravattitykkimyssy ja kansallispukurillit. Tsekkaa myös Karjalaisen Nuorisoliiton viime vuoden somehaaste #tuunaamunperinne, josta löytyy huikeita vinkkejä perinnevaatteiden monenlaiseen käyttöön.

Kansallispuku auttaa tarttumaan kestävään pukeutumiskulttuuriin monella tapaa: puvut ovat niin arvokkaita, että niitä tulee kohdelleeksi paremmin jo taloudellisen tappion pelosta. Materiaalit ovat laadukkaita, yllättävän helppohoitoisia, ja puvun eri osat sopivat monenlaisiin kokonaisuuksiin. Kansallispuvussa olet vapaa muotiorjuudesta, josta 1800-luvun kansallispukuintoilijat jo kirjoittivat. Kansallispuku on tehty vartalolle, eikä sinun tarvitse pingertää vartaloasi johonkin muottiin sopiaksesi vaatteeseen. Kansallispuku on myöskin muotojen mukana muuntuva.

Korjaussarjakollektiivissa puhutaan usein vaatteisiin kiintymisestä ja niiden vaalimisesta rakkaudellisesti. Kansallispukuihin on helppo kiintyä: niihin liittyy myös aineetonta arvoa. Puvut voivat johdattaa todellisille tai kuvitteellisille juurille tai jo edesmenneiden sukulaisten luo. Kansallispukuperinnettä voi myös tuulettaa kirjomalla kuvioita, pistelemällä ristipistoja ja hyödyntämällä viimeisetkin kansallispukutilkkuset muissa tuotteissa. Kansallispukuharrastuksen voi aloittaa pelastamalla kirppikseltä tai vintiltä toisen hylkäämän puvun ja alkamalla osoittaa sille välittämistä huollon ja kunnostamisen myötä. Apua saa Kansallispuku -ryhmästä ja kursseilta.  Niin voi saada pitkäikäisen ja rakkaan kumppanin osaksi vaatevarastoaan.

 

Anu Kaarina Hämäläinen

 

Lähteitä:

Holst, Leena: Kansallispuku. 2011.

Lönnqvist, Bo: Kansanpuku ja kansallispuku. 1978.

Villasukan parsintaa Ritvan ja mummun opein

Haukankatseemme johdosta yksikään parsimus ei mene Korjaussarjalta ohi: tässä erään opiskelutoverin korjaustarina sukista, joihin tuli sekä ristikkoparsinta että neulottu paikka.

Ristikkoparsinta.

”Vain vuoden ikään ehtineet broken seed stitch villasukkani, jotka olivat kovalla käytöllä kenkien sisällä, ehkäpä alkunperinkin hiukan harvat tiheydeltään ja sukkalangoissa oli villa lisäksi 25% nylonia, menivät rumasti rikki pohjistaan. Joten oli aika korjata tilannetta.

Ekassa kuvassa mummuni minulle lapsena opettama ristikkoparsinta, hiukan löyhempänä, koska jää tulevan läpän alle. Molempiin sukkiin myös vahvistin kantapäitä, jotka eivät vielä olleet kokonaan puhki.

Neulottu paikka.

Molempiin sukkiin tuli päkiöiden kohdalle Ritva Koskennurmi-Sivosen Korjaa neule -nettisivun opeilla toteutetut läppäkorjaukset lähes samoilla langoilla kuin alunperinkin. Paikoista tuli oikein hyvät, hiukan herkkähipiäisenä läpän sivureunan kiinnittämistä voisi vielä hioa tasaisemmaksi ts. kokeilla laakeampia pistoja tms. Höyrytys vielä päälle.”

Upeat sukat, joita todella kannattaa parsia. Kiitokset Marille!

Vaatteen paikkaaminen japanilaisessa hengessä – Mottainai!

Viime perjantaina julkaistun Maaseudun Tulevaisuuden jutun aiheena oli näkyvä paikkaus. Inspiroiduimme japanilaisesta estetiikasta ja päädyimme kittiläläislähtöisen reikäisen trikoopaidan paikkaamiseen. Artikkeli on luettavissa pdf-muodossa täällä. Jatkamme vielä aiheesta sukeltaen satojen vuosien taakse Japaniin.

Otsikossa oleva huudahdus on japania ja tarkoittaa: mitä tuhlausta! Rikki menneiden esineiden ainutlaatuisuuden estetiikkaa voi lähteä tarkastelemaan kahden japanilaisen legendan kautta.

 

Edo-kauden korjattu teekulho. Freer Gallery of Art

Ensimmäinen käsittelee kulhoa, joka tunnetaan nimellä Tsutsui Zutsu. Kulho kuului 1500-luvulla Japanissa eläneelle sotilasdiktaattorille Toyotomi Hideyoshille, jonka oma tarina on ryysyistä rikkauksiin -tyyppinen legenda. Hideyoshin aseenkantaja rikkoi arvokkaan kulhon illanvietossa, ja pelkäsi karmeaa kostoa. Tilanteen pelasti toinen vieras lausumalla runon, joka on jälkipolvien luettavissa Ise Monogatari – runokokoelmassa (alkuperäinen teksti ja käännnös englanniksi täältä). Kulho korjattiin ja se palveli ihailtuna vielä pitkään. Kulho symboloi huonoa onnea, joka voidaan kääntää hyväksi.

Myös teemestari Sen no Rikuyn kerrotaan kiinnostuneen rikkoutuneesta keramiikasta usein. Hänen mielestään korjatut esineet olivat suurenmoisia, sillä paitsi että ne antoivat esteettistä mielihyvää, ne kuvastivat myös ikuisesti läsnäolevaa rikkoutumisen hetkeä. Tätä innostusta kuvaa tarina, jossa mestari Rikuya kestinnyt ja kiitosta vaille jäänyt isäntä rikkoo hienon kannunsa kiukuspäissään. Kannu korjattiin, ja seuraavalla visiitillä Sen no Rikuy olikin huokaissut, että nythän se kannu on suurenmoinen. Se, että kallis kannu oli ollut ehjä ja uutuudenkiiltävä, oli ollut mestarista mitäänsanomatonta, ja vasta korjatussa oli ollut sitä jotain.

Kullalla korjattua Raku-keramiikkaa Edo-kaudelta. Freer Gallery of Art

Korjatun keramiikan ihailtavuuteen liittyvät myös käsitteet wabi ja sabi, jotka kuvaavat suojeltavia ja säilytettäviä vaatimattomuuden, yksinkertaisuuden, ajan myötä kehittyvän patinan, kulumisen ja hajoamisen ajatuksia, joita zeniläisen ajattelun pohjalta kehittyneessä estetiikassa arvostetaan. Jännittävää on, että näihin ajatuksiin liittyen ajan hampaan ja huonon onnen kolhimia esineitä alettiin korjata niin suurella lempeydellä, että tähän työhön voitiin käyttää vain arvokkaimpia materiaaleja, jotka nostivat esineen arvoa entisestään.

Kintsugi tarkoittaa keramiikan korjaamisen menetelmää, jossa sen sijaan, että pyrittäisiin mahdollisimman huomaamattomaan korjaamiseen, korostetaan halkeamia kullalla. Kintsugi- menetelmässä käytetään urushi-lakkaa kulta- tai hopeajauheella. Kaikki kultainen oli muodissa 1500-luvun japanilaisen soturiluokan parissa, mutta loisto himmeni hieman 1600-luvulle tultaessa vaatimattomampaan, hienostuneempaan tyyliin. Kintsugin taito säilyi kuitenkin 1900-luvulle saakka. Kintsugin rinnalla on säilynyt tomotsugi-menetelmä, jossa pyritään käyttämään esineessä alunperinkin olleita palasia, sekä yobitsugi-menetelmä, jossa korjataan esine liittämällä siihen muuta keramiikkaa: saviastiassa saattaa olla posliinilautasen osia.

 

Elämän kankaat

 

Myöskin japanilaiset keräilyharvinaisuudet, antiikkiset boro-tekstiilit, sisältävät ajan ja käytön tuoman esteettisen arvon. Boro-tyyli syntyi käsityöläisten ja kauppiaiden käytössä. Kaikilla ei ollut varaa silkkiin, ja puuvillakin tuontitavarana oli kallista. Japanissa kasvatettiin hamppua ja värjättiin indigolla. Näin oli tapana, että yksi vaate kesti koko eliniän ja vieläkin kauemmas, ja sitä yhtä vaatetta tarpeen mukaan paikattiin ja parsittiin. Lopputulos oli upea, paksu kerros vuosia ja tarinoita. Boro-tekstiilejä on säilynyt edo-, meiji-, taisho- ja showa-kausilta: äärimmäisen säästäväisyys kankaan käytön suhteen ulottuu siis neljän sadan vuoden ajanjaksolle. Tokiossa vierailevat voivat käydä ihailemassa Amuse-museon pysyvää Boro-tekstiilien näyttelyä.

 

Tilkuista ja paikoista kootti japanilainen Bodoko-tekstiili. Kuva: http://blog.bindandfold.com/?p=829

Bodoko-tekstiili on suuri peitto tai kangas, joka syntyy boron tapaan tilkuista paikkaamalla ja kokoamalla. Bodoko kääntyy elämän kankaaksi, jonka päälle syntyivät lapsetkin. Saattoi olla, että bodokon ompelivat isovanhemmat uudelle perheelle, ja se sisälsi jo edesmenneiden sukulaisten vaatteita.

Japanilainen nukkumatakki, eli donja. Kuva: Amuse – museo

Koko perhe saattoi nukkua nukkumatakin eli donjan sisällä. Donjaan kerättiin samaan tapaan tilkkuja ja kerroksia, ja lopulta se oli paksu ja painava tikattu kimono, jonka sisään mahtui useampi ihminen lämmittelemään.

 

 

Näkyvää paikkausta

Olemme Korjaussarjakollektiivissa ihailleet kintsugia ja boro-tekstiilejä jo kauan. Kintsugi ja kintsukuroi-lempemme on koottu Pinterestiimme.  Olemme puhuneet myös metaforisesta korjaamisesta, jossa korjaamisen teko ja siihen käytetty aika voi olla suorastaan suhteeton vaatteen alkuperäiseen arvoon nähden.  Innostavia esimerkkejä paikkaamisesta on esillä myöskin Pinterestissämme.

Tesktiilitaiteilija Celia Pymin paikattu neul. Celia Pym. 2010.

Click to access paikkaus-saa-nc3a4kyc3a4.pdf

Kintsugin tapaan voi paikata myös arvokkaalla käsityöllä: muutamat Tom of Hollandin parsimat neuleet ovat kuin kullalla korjattuja siksi, että valmisvaatteeseen on tehty aikaa, taitoa ja tarkkavaisuutta vaativa paikka, joka kohottaa vaatteen arvoa.  Kerrassaan koinsyömiä neuleita parsii tekstiilitaiteilija Celia Pym. Hänen töissään on huolella ja varsin näkyvästi parsittuja vaatteita, joissa toisinaan alkuperäistä vaatetta ei ole kuin nimeksi jäljellä. Celia on kuvannut taiteensa tarkoitusta juurikin huolenpidoksi: käytetyn vaatteen paikkaaminen voi olla intiimi välittämisen teko.

 

 

Lähteitä:

https://furugistarjapan.wordpress.com/2011/02/18/boro-japanese-folk-fabric/

Ikemiya, M., & Rosner, D. K. (2014). Broken probes: toward the design of worn media. Personal and ubiquitous computing, 18(3), 671-683.

Bartlett, Christy. (2008) Tearoom View of Mended Ceramics. Ceramics Mended with Lacquer – Fundamental Aesthetic Principles, Techniques and Artistic Concepts. The Aesthetics of Mended Japanese Ceramics.

Rabin Wallinger, Sasha (2012) Mottainai: The Fabric of Life, Lessons in Frugality from Traditional Japan, TEXTILE, 10:3, 336-344

Parsi villasukat rakkaudella

Viikonlopun Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistussa jutussa kerroimme erinomaisesta villasukasta ja villan ominaisuuksista. Jutussa esiteltiin tavallisin, yksinkertaisin villasukan paikkausmuoto: ristikkoparsinta. Artikkelin voi lukea täältä. Koska merkkimäärä on painetussa lehdessä rajallinen, mutta rakkautemme villasukkiin ei, haluamme vielä jakaa pari muutakin hyvää tapaa parsia sukkia: silmukointi, terittäminen ja neulottu peittopaikka.

 

Silmukointi

Kun sukka vasta hiulii alkavan reiän merkiksi, silmukoinnilla saa pelattua sille lukuisia käyttökertoja lisää. Hiulivassa kohdassa neulepinta on edelleen ehjä, mutta lanka on ohentunut huomattavasti.

Laita tylppäkärkiseen neulaan lankaa, joka voi olla hieman ohuempaa kuin neuleessa käytetty. Langat koostuvat useista säikeistä, jotka on kerrattu yhteen. Langan kierrettä voi avata ja poistaa siitä säikeitä tarpeen mukaan niin, että saat ohuempaa lankaa. Tämä tekniikka sopii esimerkiksi silloin, kun sinulla on olemassa lankaa, josta neule on neulottu, ja haluat saada silmukoidusta kohdasta mahdollisimman huomaamattoman. Aloita silmukointi muutamaa riviä ja kerrosta ennen hiulivaa kohtaa: Irja Teerisuon mukaan aina alhaalta oikealta. Esimerkkisukassamme on jo silmukoitu useita rivejä.

Tältä näyttää, kun sukka hiulii. Silmukointi: pistä neula ulos silmukan pohjasta, eli v:stä, ja poimi ylemmän kerroksen silmukan molemmat reunat neulalla. Pistä neula takaisin samaan paikkaan mistä se tulikin ja siitä seuraavan silmukan pohjaan. Kuvat: Helena Hämäläinen

Neuleen oikeat silmukat on kuin v-kirjaimet pystysuorassa rivissä. Pistä neula ehjän neuleen puolelta sisään sukkaan ja ulos v-silmukan sisältä siitä kohtaa missä haluat aloittaa. Kun lanka tulee v:n sisältä, pujota neula yläpuolella olevan silmukan v:n molempien reunojen alta ja palaa takaisin siitä mistä lanka tuli ulos. Pujota neula seuraavasta v:stä ulos ja toista.

Seuraa neulalla neuleen silmukoita rivi kerrallaan, muodostaen ohentuneiden silmukoiden päälle uuden silmukkapinnan. Silmukointia voi tehdä sinne missä sitä tarvitaan, eikä valmiin pinnan tarvitse noudattaa mitään muotoa, kunhan neule kestää.

 

Terittäminen

Näiden harmaiden villasukkien terät olivat hitusen liian lyhyet, siksi niiden kärjet olivat erityisen kuluneet. Sukat leikattiin katki päkiän kohdalta niin, että hiutuneista kärjistä päästiin eroon. Sukkia leikattiin vain sen verran, kuin kummassakin oli tarpeellista ja uudet kärjet neulottiin omasta lankavarastosta löytyneistä sinisestä ja harmaata langasta, jotka sattuivat olemaan hyvin saman sävyisiä alkuperäisten lankojen kanssa.

Leikkaa sukka silmukkariviä pitkin katki sellaiselta kohdalta, että kuluneista kohdista pääsee eroon. Sukan voi leikata esimerkiksi nilkasta ja neuloa uuden kantapään ja terän. Poimi leikatusta reunasta silmukat puikoille. Silmukat voi poimia myös parin silmukkarivin päästä reunasta. Poista ylimääräiset langanpätkät ja pura pois ylimääräiset silmukkarivit. Neulo terä, tee kärkikavennukset ja päättele.

Terittäminen. Leikkaa sukan terä poikki halutusta kohdasta, poimi silmukat puikoille ja neulo uudet terät haluamallasi tavalla. Kuvat: Anu Kaarina Hämäläinen, Helena Hämäläinen

Teritykseen alkamiskohdassa on yksityiskohtana samanlainen kirjoneuleraita, kuin sukkien varressakin on. Sininen lanka on ohuempaa, kuin sukissa alunperin käytetty harmaa lanka, siksi neuleeseen lisättiin muutama silmukka heti alkuun. Sininen lanka on joustavampaa kuin alkuperäinen harmaa, joten ei haittaa vaikka kärki näyttää kapeammalta kuin muu sukka. Jalkaan uudet kärjet istuvat täydellisesti.

 

 

Peittopaikka

Neuletta ei tarvitse aina katkaista, vaan silmukat voi poimia puikolle suoraan neuleesta. Tämä sopii esimerkiksi silloin, jos sukat ovat hyväkuntoiset päälypuolelta tai jos sukat ovat niin kaunista kirjo- tai pitsineuletta, ettei sitä tahdo leikata pois.

Sukan peittopaikassa, ts. neulotussa paikassa, poimitaan sukan sisään pujotetusta langanpätkästä silmukat silmukoiden pohjien läpi. Neulotaan riittävän suuri paikka ja ommellaan sivuilta kiinni, ja jos jaksetaan, silmukoidaan yläreuna neuleeseen kiinni. Kuvat: Anu Kaarina Hämäläinen

Ohjeet peittopaikan tekoon löytyvät täältä: https://rkosken.kapsi.fi/korjaaneule.html. Ritva Koskennurmi-Sivosen ohjeessa neulottu paikka silmukoidaan yläreunasta kiinni, mutta se ei ole välttämätöntä, koska se käy ainakin helmineuleessa liian hermoja raastavaksi. Viistoin pistoin ommeltu paikka uppoa kyllä neuleeseen käytössä ja pesussa. Parsittuja kohtia voi myös höyryttää kostean liinan läpi lämpimällä silitysraudalla, jos niitä haluaa tasoittaa.

Peittopaikan kaltainen lisäpohja on muuten oikein miellyttävä lisäpohjallinen sukkaan näin pakkasaikoina. Sopii myös pehmeämpään kotona tassutteluun.

Olemme tulevaisuudessa…

… nimittäin Maaseudun Tulevaisuudessa! Korjaussarjakollektiivin jäsenet kirjoittavat uudistuneen Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteen Tee itse – osioon. Näin alkuun teemme viikottain ilmestyvää juttusarjaa, jossa annamme vinkkejä kestävään vaatehuoltoon ja korjaamiseen.

Esimerkillisesti ommeltu luunappi Kuva: Helena Hämäläinen

Ensimmäisessä jutussa esitellään ajatuksia Korjaussarjan takana, listataan käsityön kansalaistaidot ja ommellaan nappi kuvallisen ohjeen kera. Juttu on luettavissa pdf-muodossa tästä: Viikonvaihde sivu8 (Maaseudun Tulevaisuus, Viikonvaihde 8.1.2016).

Maaseudun Tulevaisuus, Viikonvaihde 8.1.2016. Kansi: Kari Salonen

Perjantaista 15.1. alkaen julkaisemme myös täällä blogissa Viikonvaihteessa julkaistuihin artikkeleihin liittyvää lisämateriaalia, ohjeita ja vinkkejä. Ensi perjantaina on luvassa rakkauden hehkua erästä hyvin tuttua, pehmeää ja kätevää vaatekappaletta kohtaan…

Pistele kiinni tähän

Paljon puhutaan siitä, kuinka käsityö on yhteisöllistä ja tekee meille hyvää. On hyvä tehdä käsityötä ja asioita käsillä, siitä aivotkin tykkäävät. Samaan aikaan arjen vaatteesta on kadonnut käsityö. Tilalle on tullut jotain mystillistä: vaate tehdään jossain kaukana tehtaassa, sitä kutsutaan ”rätiksi” ja tyydytään sen huonoon laatuun valmistusolosuhteista pesunkestoon. Voi kysyä, onko käsityö tuonut hyvinvointia näiden vaatteiden valmistajille? Entä edes käyttäjille?

Toimin Korjaussarjakollektiivissa, koska ajattelen, että muutamilla konkreettisilla taidoilla, kuten napin ompelu ja paikkaaminen, voi tuottaa hyvinvointia itselleen ja muille. Yritämme liputtaa käsityön jokamiestaitojen puolesta: supertaitava ei tarvitse olla, mutta jos edes pärjää niin, että pystyy olemaan vastuullinen käyttäjä kuluttamisen sijaan. Olen yrittänyt muutaman vuoden olla huolellinen ja harkitseva niiden vaatteiden kanssa, joita minulla on ja joita hankin.  Tavoittelen sellaista yleisasua tai runkopukua, kuten hyvä pikkumusta tai univormu, joka muuntautuu moneen ja kestää aikaa. Tällainen kestovaate voi olla vaikka kansallispuku.

”Neli- tai useampiniitisten kankaiden parsinta lasketaan taideparsintaan, – ja se on teille aivan liian vaikeata.” Eva Somersalo: Tyttöjen käsityökirja, 1920. Totta se on edelleen.

Viime vuonna ostin kansallispukuhulluuksissani näkemättä Peräpohjolan puvun, jonka hameessa tiesin olevan reiän. Tilasin langat parsintaan silloiselta Vuorelmalta ja aloitin. Yllättäen reikiä oli useita. Sitä parsimista kesti sitten kuukausia. Työ oli aivan liian pitkäkestoista ollakseen järkevää. Lopulta pistelin aivan sattumanvaraisesti sinne tänne ja toivoin, että kukaan ei katso tätä läheltä.

Kuitenkin on kuin jokaisella pistolla olisin kiinnittynyt tiukemmin kiinni siihen vaatteeseen. Eikä se tietysti ollut mikä vaan vaate: se päällä olen kotoisin jostakin, se päällä edustan omaa kotiseutua, mutta myös sitä aikaa, kun vaatteet olivat arvokkaita, merkityksellisiä ja liian kalliita tyrittäviksi. Parsimalla otin haltuun perinteen, en ehkä niin taitavasti, mutta ihan omannäköisesti.

 

Korjaussarjalaisia kansallispuvun hameissa Suursitseillä: Anu Kaarina ja Helena

Keväällä hame oli valmis. Puin sen Suursitseille Senaatintorille, se päällä istuin Suurprotestilla keskellä Unioninkatua ja ulkoilutin sitä Seurasaaressa Kansallispuvun tuuletuspäivänä. Puen sen luennoille, juhliin, kumisaappaiden kanssa. Kun puen sen, huomaan, että se herättää muissakin ihmisissä muistoja ja tunteita. Rakastan sitä. En luovu siitä koskaan.

 

Olen Anu Kaarina. Olen julkiparsija ja kansallispuvun sekakäyttäjä. Harrastan juuriasioita kansanpuvuista ja tomaatinkasvatuksesta leivän leivontaan. Opiskelen käsityötiedettä, museologiaa ja kansatiedettä. Korjaussarjakollektiivissa tykkään kuunnella muiden vinkkejä, muistoja omituisia korjaussanoja, kuten että sukka ”hiulii”.

 

Mä <3 mun farkut

Tykkään käyttää farkkuja, mutta en ostaa niitä. Sovittaminen on ärsyttävää ja käy itsetunnon päälle, kun löytääkseen yhdet sopivat on kokeiltava kahdetkymmenet epäsopivat. Menen farkkuostoksille vasta, kun on ihan pakko. Nämä farkut ostin kaksi vuotta sitten kirpputorilta. Olin miettinyt, että pian on farkkuostospiinan aika, ja haussa oli mustat pillifarkut. Nämä sattuivat pikaisella itsepalvelukirppiksen läpijuoksulla silmään. Malli, koko ja kolmen euron hinta vaikuttivat lupaavilta. Farkut näyttivät vieläpä melko uusilta. Kuitenkin jäin hetkeksi miettimään, pitäisikö sovittaa… Kunnes huomasin hyllyn reunassa lapun “kaikki -50%”. Niinpä 1,50€ hinnalla farkut lähtivät mukaan, sovittamatta.

En suosittele näin holtitonta ostoskäyttäytymistä kenellekään, mutta minua onni potkaisi ja farkut istuivat täydellisesti. En ollut uskoa tuuriani. Sovittelurumbalta säästyminen vastaa suunnilleen lottovoittoa. Ehkä kohtalo tarkoitti meidät yhteen? Siitä lähtien nämä ovat olleet lempifarkkuni ja ahkerassa käytössä. Kävin kysymässä tätä merkkiä myyvästä liikkeestä, vieläkö mallia valmistetaan, mutta se on lopetettu. Uutena en siis enää tällaisia saa. Siksi olen päättänyt huoltaa ja korjata näitä niin kauan kuin mahdollista.

Ensinnäkin pesen näitä todella harvoin. Itse asiassa tykkään farkuista eniten, kun ne eivät ole ihan pesunjäykät. Toisekseen korjaan ja paikkaan. Farkkuni kuluvat ensin haaroista, ja olen paikannut kohtaa jo monta kertaa. Farkkujen paikkaus on varmasti tavallisin korjaustyö myös Vaatehuoltoasemilla. Farkkujen korjaaminen on hauskaa, koska se on niin nopeaa. Paikkakangas alle ja sitten vain huristellaan ompelukoneella. Käytän yleensä paikkana farkkukangasta, mutta joskus se tekee korjatusta kohdasta turhan tönkön. Viimeksi kokeilin trikoota, mutta seuraavaksi paikkaan taas farkulla, se on varmaan kestävämpää tässä käytössä.

Käyköhän jossain vaiheessa niin, että jäljellä onkin pelkkää paikkaa? Nehän olisivat lähes päälle mittojen mukaan muotoillut farkut!

Parhaisiin vaatteisiin ja muihinkin tavaroihin syntyy luottamus ja kiintymys, jolloin niitä haluaa käyttää pitkään ja korjata mieluummin kuin luopua niistä. Joskus kiintymys syntyy tarinasta; nämä farkut olivat heti minulle erityiset, koska ne tulivat elämääni niin odottamattomalla ja ihanalla tavalla. Parasta on kuitenkin, kun tietää viihtyvänsä vaatteessa ja sitä on kiva käyttää. On todellista arjen luksusta laittaa aamulla lempivaate päälle. Tottakai sellaisia vaatteita haluaa vaalia! Farkkujen korjaaminen antaa minulle myös aikaa: on nopeampaa surauttaa paikka kiinni kuin laukata ympäri vaatekauppoja etsimässä epätoivoisena uusia. Seuraava tavoite on oppia vahvistamaan kulunutta kohtaa ennenkuin se on ihan puhki.

Mediassa keskustelu vaatteista ja muodista on turhan kaksinapaista. Joko viesti on markkinointia: näin paljon uutta ihanaa, osta osta! Tai sitten tuodaan esiin valtavat ongelmat vaateteollisuudessa, joiden edessä ihan lyyhistyy ja syyllistyy. Ihmisten kokemukset vaatteiden käyttämisestä ja niihin kiintymisestä loistavat poissaolollaan. Korjaussarjakollektiivissa näytämme positiivisella tavalla, että pidämme vaatteista ja se on mahdollista myös kestävästi. Toki haluamme vaikuttaa ongelmiin, mutta ei otsa rypyssä vaan iloisesti vaatteita rakastelemalla!

Olen juuri valmistunut kasvatustieteen maisteri ja käsityönopettaja. Korjaussarjakollektiivissa olen esimerkiksi mukana järjestämässä Vaatehuoltoasemia. Mietin, missä tapahtumissa voisimme olla mukana, ja yritän myös järjestää meidät niihin. Muuten työskentelen freelancerina monipuolisesti käsityön ja vähän taiteenkin kentällä: opetan, pidän työpajoja ja kirjoitan.

Mari

Vink! Korjaussarjakollektiivin Paikkaus- ja parsinta – taulussa paljon vinkkejä farkkujen paikkaamiseen!

Kerro meille kaikki

Peräpohjolan hameen parsinta. Kuva: Anu Kaarina Hämäläinen

Tiedämme, että usein vain tärkeä korjataan. Sellaista vaalitaan, mikä on korvaamatonta: luottomekko, hyvät saappaat, mummon tekemä villatakki, työläät kirjoneulesukat.

Tiedämme myös, että koskemalla, vaalimalla ja rakastamalla vaatteesta tulee erityinen, tärkeä, korvaamaton. Parsiminen ja paikkaaminen on hidasta, ja voi toimia meditaationa, joka saa sinut kiintymään vaatteeseen. Vaatteen huoltaminen on parhaillaan vaatteen rakastamista, rakastelemista.

Kerro meille oma korjaustarinasi! Mitä teit, miksi, miten? Kiinnyitkö vai turhauduitko? Keksitkö hyviä keinoja?

Jaa tarinasi kuvineen Korjausarjakollektiiville facebookissa tai sähköpostilla korjaussarjakollektiivi (at) gmail.com.