Villasukan parsintaa Ritvan ja mummun opein

Haukankatseemme johdosta yksikään parsimus ei mene Korjaussarjalta ohi: tässä erään opiskelutoverin korjaustarina sukista, joihin tuli sekä ristikkoparsinta että neulottu paikka.
mari1
Ristikkoparsinta.

”Vain vuoden ikään ehtineet broken seed stitch villasukkani, jotka olivat kovalla käytöllä kenkien sisällä, ehkäpä alkunperinkin hiukan harvat tiheydeltään ja sukkalangoissa oli villa lisäksi 25% nylonia, menivät rumasti rikki pohjistaan. Joten oli aika korjata tilannetta.

Ekassa kuvassa mummuni minulle lapsena opettama ristikkoparsinta, hiukan löyhempänä, koska jää tulevan läpän alle. Molempiin sukkiin myös vahvistin kantapäitä, jotka eivät vielä olleet kokonaan puhki.
mari2
Neulottu paikka.
Molempiin sukkiin tuli päkiöiden kohdalle Ritva Koskennurmi-Sivosen neulenettisivun (muoks. 22.2.2017 Ritva Koskennurmi-Sivosen sivut on ikävä kyllä hävitetty yliopiston palvelimelta hänen jäätyään eläkkeelle. Selvittelemmme, löytyisikö korjaa neule -sivua vielä jostain.) opeilla toteutetut läppäkorjaukset lähes samoilla langoilla kuin alunperinkin. Paikoista tuli oikein hyvät, hiukan herkkähipiäisenä läpän sivureunan kiinnittämistä voisi vielä hioa tasaisemmaksi ts. kokeilla laakeampia pistoja tms. Höyrytys vielä päälle.”
Upeat sukat, joita todella kannattaa parsia. Kiitokset Marille!
Mainokset

Pistele kiinni tähän

Paljon puhutaan siitä, kuinka käsityö on yhteisöllistä ja tekee meille hyvää. On hyvä tehdä käsityötä ja asioita käsillä, siitä aivotkin tykkäävät. Samaan aikaan arjen vaatteesta on kadonnut käsityö. Tilalle on tullut jotain mystillistä: vaate tehdään jossain kaukana tehtaassa, sitä kutsutaan ”rätiksi” ja tyydytään sen huonoon laatuun valmistusolosuhteista pesunkestoon. Voi kysyä, onko käsityö tuonut hyvinvointia näiden vaatteiden valmistajille? Entä edes käyttäjille?

Toimin Korjaussarjakollektiivissa, koska ajattelen, että muutamilla konkreettisilla taidoilla, kuten napin ompelu ja paikkaaminen, voi tuottaa hyvinvointia itselleen ja muille. Yritämme liputtaa käsityön jokamiestaitojen puolesta: supertaitava ei tarvitse olla, mutta jos edes pärjää niin, että pystyy olemaan vastuullinen käyttäjä kuluttamisen sijaan. Olen yrittänyt muutaman vuoden olla huolellinen ja harkitseva niiden vaatteiden kanssa, joita minulla on ja joita hankin.  Tavoittelen sellaista yleisasua tai runkopukua, kuten hyvä pikkumusta tai univormu, joka muuntautuu moneen ja kestää aikaa. Tällainen kestovaate voi olla vaikka kansallispuku.

ppparsinta
”Neli- tai useampiniitisten kankaiden parsinta lasketaan taideparsintaan, – ja se on teille aivan liian vaikeata.” Eva Somersalo: Tyttöjen käsityökirja, 1920. Totta se on edelleen.

Viime vuonna ostin kansallispukuhulluuksissani näkemättä Peräpohjolan puvun, jonka hameessa tiesin olevan reiän. Tilasin langat parsintaan silloiselta Vuorelmalta ja aloitin. Yllättäen reikiä oli useita. Sitä parsimista kesti sitten kuukausia. Työ oli aivan liian pitkäkestoista ollakseen järkevää. Lopulta pistelin aivan sattumanvaraisesti sinne tänne ja toivoin, että kukaan ei katso tätä läheltä.

Kuitenkin on kuin jokaisella pistolla olisin kiinnittynyt tiukemmin kiinni siihen vaatteeseen. Eikä se tietysti ollut mikä vaan vaate: se päällä olen kotoisin jostakin, se päällä edustan omaa kotiseutua, mutta myös sitä aikaa, kun vaatteet olivat arvokkaita, merkityksellisiä ja liian kalliita tyrittäviksi. Parsimalla otin haltuun perinteen, en ehkä niin taitavasti, mutta ihan omannäköisesti.

 

korjaussarjaa kansallispuvun hameissa
Korjaussarjalaisia kansallispuvun hameissa Suursitseillä: Anu Kaarina ja Helena

Keväällä hame oli valmis. Puin sen Suursitseille Senaatintorille, se päällä istuin Suurprotestilla keskellä Unioninkatua ja ulkoilutin sitä Seurasaaressa Kansallispuvun tuuletuspäivänä. Puen sen luennoille, juhliin, kumisaappaiden kanssa. Kun puen sen, huomaan, että se herättää muissakin ihmisissä muistoja ja tunteita. Rakastan sitä. En luovu siitä koskaan.

 

Olen Anu Kaarina. Olen julkiparsija ja kansallispuvun sekakäyttäjä. Harrastan juuriasioita kansanpuvuista ja tomaatinkasvatuksesta leivän leivontaan. Opiskelen käsityötiedettä, museologiaa ja kansatiedettä. Korjaussarjakollektiivissa tykkään kuunnella muiden vinkkejä, muistoja omituisia korjaussanoja, kuten että sukka ”hiulii”.

 

Mä <3 mun farkut

marinfarkutTykkään käyttää farkkuja, mutta en ostaa niitä. Sovittaminen on ärsyttävää ja käy itsetunnon päälle, kun löytääkseen yhdet sopivat on kokeiltava kahdetkymmenet epäsopivat. Menen farkkuostoksille vasta, kun on ihan pakko. Nämä farkut ostin kaksi vuotta sitten kirpputorilta. Olin miettinyt, että pian on farkkuostospiinan aika, ja haussa oli mustat pillifarkut. Nämä sattuivat pikaisella itsepalvelukirppiksen läpijuoksulla silmään. Malli, koko ja kolmen euron hinta vaikuttivat lupaavilta. Farkut näyttivät vieläpä melko uusilta. Kuitenkin jäin hetkeksi miettimään, pitäisikö sovittaa… Kunnes huomasin hyllyn reunassa lapun “kaikki -50%”. Niinpä 1,50€ hinnalla farkut lähtivät mukaan, sovittamatta.

En suosittele näin holtitonta ostoskäyttäytymistä kenellekään, mutta minua onni potkaisi ja farkut istuivat täydellisesti. En ollut uskoa tuuriani. Sovittelurumbalta säästyminen vastaa suunnilleen lottovoittoa. Ehkä kohtalo tarkoitti meidät yhteen? Siitä lähtien nämä ovat olleet lempifarkkuni ja ahkerassa käytössä. Kävin kysymässä tätä merkkiä myyvästä liikkeestä, vieläkö mallia valmistetaan, mutta se on lopetettu. Uutena en siis enää tällaisia saa. Siksi olen päättänyt huoltaa ja korjata näitä niin kauan kuin mahdollista.

marinfarkut2Ensinnäkin pesen näitä todella harvoin. Itse asiassa tykkään farkuista eniten, kun ne eivät ole ihan pesunjäykät. Toisekseen korjaan ja paikkaan. Farkkuni kuluvat ensin haaroista, ja olen paikannut kohtaa jo monta kertaa. Farkkujen paikkaus on varmasti tavallisin korjaustyö myös Vaatehuoltoasemilla. Farkkujen korjaaminen on hauskaa, koska se on niin nopeaa. Paikkakangas alle ja sitten vain huristellaan ompelukoneella. Käytän yleensä paikkana farkkukangasta, mutta joskus se tekee korjatusta kohdasta turhan tönkön. Viimeksi kokeilin trikoota, mutta seuraavaksi paikkaan taas farkulla, se on varmaan kestävämpää tässä käytössä.

Käyköhän jossain vaiheessa niin, että jäljellä onkin pelkkää paikkaa? Nehän olisivat lähes päälle mittojen mukaan muotoillut farkut!

marinfarkut3Parhaisiin vaatteisiin ja muihinkin tavaroihin syntyy luottamus ja kiintymys, jolloin niitä haluaa käyttää pitkään ja korjata mieluummin kuin luopua niistä. Joskus kiintymys syntyy tarinasta; nämä farkut olivat heti minulle erityiset, koska ne tulivat elämääni niin odottamattomalla ja ihanalla tavalla. Parasta on kuitenkin, kun tietää viihtyvänsä vaatteessa ja sitä on kiva käyttää. On todellista arjen luksusta laittaa aamulla lempivaate päälle. Tottakai sellaisia vaatteita haluaa vaalia! Farkkujen korjaaminen antaa minulle myös aikaa: on nopeampaa surauttaa paikka kiinni kuin laukata ympäri vaatekauppoja etsimässä epätoivoisena uusia. Seuraava tavoite on oppia vahvistamaan kulunutta kohtaa ennenkuin se on ihan puhki.

Mediassa keskustelu vaatteista ja muodista on turhan kaksinapaista. Joko viesti on markkinointia: näin paljon uutta ihanaa, osta osta! Tai sitten tuodaan esiin valtavat ongelmat vaateteollisuudessa, joiden edessä ihan lyyhistyy ja syyllistyy. Ihmisten kokemukset vaatteiden käyttämisestä ja niihin kiintymisestä loistavat poissaolollaan. Korjaussarjakollektiivissa näytämme positiivisella tavalla, että pidämme vaatteista ja se on mahdollista myös kestävästi. Toki haluamme vaikuttaa ongelmiin, mutta ei otsa rypyssä vaan iloisesti vaatteita rakastelemalla!

Olen juuri valmistunut kasvatustieteen maisteri ja käsityönopettaja. Korjaussarjakollektiivissa olen esimerkiksi mukana järjestämässä Vaatehuoltoasemia. Mietin, missä tapahtumissa voisimme olla mukana, ja yritän myös järjestää meidät niihin. Muuten työskentelen freelancerina monipuolisesti käsityön ja vähän taiteenkin kentällä: opetan, pidän työpajoja ja kirjoitan.

Mari

Vink! Korjaussarjakollektiivin Paikkaus- ja parsinta – taulussa paljon vinkkejä farkkujen paikkaamiseen!

Kun farkku pettää, se ei petä

Korjaussarja-kollektiivissa puhun vaatteiden vaalimisen ja korjaamisen puolesta. Pyrin iIMG_0149tse hankkimaan vaatteita harkitusti: tarpeeseen ja tyylin ajattomuus edellä. Minulla on pieni pahe siinä suhteessa, että helposti alistun siskoni ja kavereideni vaatteiden hengenpelastajaksi. Toisin sanoen vaatekaappini täyttyy heidän hylkäämistään vaatteista sen sijaan, että he itse ottaisivat niistä vastuun. Kuitenkin, näen parempana vaihtoehtona vaatteen kierrättämisen sellaisenaan uudelle käyttäjälle, jolloin vaatteen elinkaari todennäköisemmin pitenee ja tulee aktiivikäyttöön, kuin sen, että hyvä ehjä vaate leikataan palasiksi ja se tuunataan uuteen uskoon. (Huom. ellei toteutus ole suunniteltu huolellisesti ja tulee oikeasti tarpeeseen.)

Luottovaatteeni ovat ehdottomasti farkut ja niitä kannustan huoltamaan ja vaalimaan. Parhaimmillaan luottofarkut kestävät yli vuosikymmenen, jos siis pysyy samoissa mitoissa! Siinäpä tavoitetta! Pyrin siis satsaamaan vaateostoksissani laadukkaisiin farkkukankaisiin, oli ne sitten käytettynä ostetut tai uudet. Pääasia on, että ne istuvat ja ovat mieleiset. Kannustan teitä ehdottomasti tulemaan vaatehuoltoasemalla korjaamaan omia farkIMG_1926kuja tai ainakin piipahtamaan kysymään neuvoja pahimpien reikien paikkailuun. Olen pelastanut paikkaamalla vuoden sisään kahdet omat farkut sekä yhdet kaverini. Viime viikon korjaussarja-kollektiivin vaatehuoltoasemalla taidon ja käsityön viikolla Minervassa paikkasin myös farkkukangasta olevan reppuni uuteen uskoon. Nyt se on taas aktiivisessa käytössä yli puolen vuoden tauon jälkeen, reiät täytin farkkupaikoilla. Kun korjaustoimenpiteisiin ryhdytään, sillä ei ole merkitystä, onko toteutus tehty juuri oikeaoppimisesti. Pääasia, että korjaustoimenpiteisiin on ryhdytty vaatteen elinkaaren pidentämisen hengessä. Korjaaminen on luovaa toimintaa, se toteuttamiseen on yhtä monta ratkaisua kuin ihmistäkin! Haavenani on kuitenkin vaatehuoltoasemilla kartuttaa ja jakaa myös kansan viisautta ja niksejä korjaamisen suhteen.

IMG_1930

Olen kolmannen vuoden käsityönopettajaopiskelija, joka pitää tärkeänä käsityön jokamiestaitojen hallintaa, kannustaa jakamisen kulttuuriin niin yhteisöllisen kuluttamisen muodossa kuin myös taitojen ja osaamisen jakamisessa! Aina kaikkea ei tarvitse omistaa tai osata tehdä yksin. Yhdessä korjaaminen ja taitojen jakaminen toisten kanssa on arvokasta. Korjaussarja-kollektiivissa roolini on ollut some puolen kiemuroiden koonnissa. Olen pistänyt pystyyn korjaussarjan blogin ja Instagram-tilin. Olen aktiivisesti mukana vaatehuoltoasemilla jakamassa neuvoja ja keskustelemassa vaatteiden paremmasta huomisesta.

Terhi

Minun oma pipo

”Olen tehnyt tämän pipon muistaakseni 6-7 vuotta sitten. Kehräsin langan, suunnittelin neuleen, neuloin ja värjäsin. Tarkoituksenani oli värjätä keltaiseksi, mutta tulikin oranssi, eikä se ole haitannut yhtään. Tänä talvena pipon reunukseen tuli reikä. Virkkasin kullankeltaisesta villalangasta ja kultaisesta ompelulangasta pyörylän, jolla paikkasin sen.

Kuulun Korjaussarjakollektiiviin. Päivitän muun muassa facebookia, kokoan kuvia Pinterestiin ja järjestän tapahtumia. Olen löytänyt Museoiden kokoelmista ihmeellisiä esimerkkejä paikkaamisesta, parsimisesta ja vaatteen eliniän jatkamisesta.

pipo

Viimeisin tapahtuma, jota olen ollut järjestämässä, oli Tekstiilarit ry:n Maaliskuun Käsitelmä, jonka aiheena oli Vaatevallankumouksen etkot. Olen hengeltäni ja vereltäni  käsityötieteiljä, sekä gradua vaille valmis kasvatustieteiden maisteri. Työskentelen tällä hetkellä museolalla tekstiilikokoelmien parissa.”

Helena