Korjaussarjalaiset kirjoittivat 2016 Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihde-lehdessä Tee itse-palstaa. Tässä ilmestyneet jutut listana. Julkaistut jutut aukeavat pdf-muodossa uuteen ikkunaan. Mukaan on linkitetty myös juttujen kylkiäisblogaukset.
Tuolin uusi elämä
Huonekalujen kunnostaminen ja uudelleen verhoilu kuuluu myös kestävään arkielämään. Toisinaan tavaroihin kiintyy niin, että niistä ei pääse eroon vuosikymmeniin. Ei vaikka niitä ei ehdi korjata, ja ne muuttuvat käyttökelvottomiksi, ja sitten hautatuvat varastoihin. Viime keväänä teimme kaivauksia eräässä varastossa ja pelastimme käyttöön kaksi solakkaa tuolia. Avaa Tuolin kunnostus-pdf tai avaa tuolin verhoilu-pdf ja blogipostaus aiheesta.
Pyörän keväthuolto
Huolla pyörä kevätkuntoon! Korjaussarja sai alkunsa tekstiileistä. Olemme kuitenkin toivoneet pystyvämme tarttumaan kaikenlaiseen korjattavaan huonekaluista menopeleihin, tässä puunataan pyörää. Älä säikähdä kuvatiedostojen puuttumista, asian ymmärtää ilmankin!
Kauan eläköön vaate!
Pikamuotia vai kestävää vaatekulttuuria? Miten tunnistaa laadukas vaate? Vaatevallankumouksen korvalla pohdimme laatua ja korjasimme rispaantuneita farkunlahkeita. Blogipostaus aiheesta täällä.
Tahranpoiston urbaanilegendat
Kuulemme Vaatehuoltoasemilla ja muissa tapaamisissa monenlaisia vinkkejä vaatteiden korjaamiseen ja huoltoon liittyen. Yksi hämmentävimmistä on maitokahvitahran poistaminen kanamunankeltuaisella! Tämän vinkin kertoi Annuli Perheentupa Suomen Kansantanssin Ystävien puvustolla, on kuulemma käytetty ja toimiva vinkki. Sitä piti päästä kokeilemaan, ja siinä samalla tuli testattua monta muutakin tahranpoiston urbaanilegendaa.
Kenkien huolto perinteisesti ja kokeellisesti
Miten valita hyvät ja kestävät kengät? Miten tehdään kenkähuolto perinteiseen malliin puhdistaen ja lankaten? Kenkien suojasuihkeet ovat myrkkyä, mitä käyttää niiden sijaan? Mitä tapahtuu, kun kengät kiillotetaan viskillä? Avaa MT:n kenkäjuttu tästä.
Vapaudu muotiorjuudesta, pukeudu kansallispukuun!
Kalevalanpäivän kunniaksi kirjoitimme kansallispuvusta, joka on pitkäikäinen ja kestävä juhlapuku. Mahtavan aiheen kunniaksi kävimme pitkäikäisimmässä ja parhaassa vaatelainaamossa, Suomalaisen Kansantanssin Ystävien puvustolla. Mukana vinkkejä kansallispuvun huoltoon ja kunnostamiseen. Avaa MT-jutun pdf tai kurkaa bloggaus.
Hihalaput hikeä vastaan
Ennen vanhaan taidettiin konstit vaatteiden iän pidentämiseksi. Hihalaput ovat yksi noista keinoista. Piirsimme kaavan Paula Maisniemen mainioin ohjein, voit tulostaa sen täältä.
Huonekalujen kunnostaminen ja uudelleen verhoilu kuuluu myös kestävään arkielämään. Toisinaan tavaroihin kiintyy niin, että niistä ei pääse eroon vuosikymmeniin. Ei vaikka niitä ei ehdi korjata, ja ne muuttuvat käyttökelvottomiksi, ja sitten hautatuvat varastoihin. Viime keväänä teimme kaivauksia eräässä varastossa ja pelastimme käyttöön kaksi solakkaa tuolia.
Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteen Tee itse-palstalla toukokuussa julkaistiin tuolien kunnostuksesta kaksi juttua: Tuolin uusi elämä ja Uusi ilme tuolille, joista jälkimmäisessä on ohjeet yksinkertaisen verhoilun tekemiseen. Verhoiluun valittiin Marianne Valolan Naisten päivä-puuvillakangasta, koska miksipä ei.
Tuoli lakataan vesiohenteisella lakalla. Elina sivelee, Kari kuvaa.
Tämän jutun tuolit ovat isäni kotitalosta, todennäköisesti hankittu samoihin aikoihin kuin talokin on rakentunut heti sotien jälkeen. Minun hoteissani niihin on tullut lisää kolhuja ja kulumaa ja istuintyynyn päälle lisää kangasta.
Tuolit ovat todennäköisesti kotimaista tuotantoa, niitä näkyy jonkin verran kirppiksillä. Tyylin olemme ajoittaneet jonnekin 40- luvulle. Tätä vahvistivat istuinlevyn päälle viritetyt kankaat, joista alimmainen, se alkuperäinen, oli jonkinlaista jaquardia, jonka värit ja tyyli muistuttivat sotien jälkeisestä ajasta. Kätevä mummoni oli kiinnittänyt kulmapalat verhoilun päälle pysäyttämään pahimmat kulumat istuinlevyn etukulmista.
Mietittiin tätä juttua tehdessä taas tuunaamista, kunnostamista ja korjaamista. Näitä kyseisiä tuoleja ei ollut mahdollista entisöidä, sillä selluloosalakkaa ei enää saa kovin helposti (lue, edullisesti), ja ei myöskään ollut kiinnostusta verhoilla niitä ajanmukaisesti. Ei myöskään haluttu tuunata, mikä olisi voinut tarkoittaa huonekaluvahaa, petsiä tai muuta käytännössä lopullisesti kauniin puupinnan peittävää käsittelyä. Tavallinen vesiohenteinen huonekaluvaha näyttää näissä tuoleissa edelleen puun pinnan sellaisena kuin se on, vähän kärsineenä, kuultavana ja patinoituneenakin.
Hyvää Naisten päivää, joka päivä!
Alkuperäisen selluloosalakan kihnuttaminen irti oli kaikkein raskain ja aikaa vievin vaihe, ja suosittelisinkin, että lakanpoisto tehdään asiallisella maalinpoistogeelillä, joka ei naarmuta puuta altaan, eikä päästä ilmoille pölyä – siis sitä lakkaa, joka lentelee kuitenkin suoraan nenään.
Huolla pyörä kevätkuntoon! Korjaussarja sai alkunsa tekstiileistä. Olemme kuitenkin toivoneet pystyvämme tarttumaan kaikenlaiseen korjattavaan huonekaluista menopeleihin.
Nyt toive on totta. Uudessa MT:n Viikonvaihteessa neuvomme Elinan kanssa miten polkupyörä huolletaan kevätkuntoon!
Hups! Kesä yllätti kollektiivilaiset, ja juttukin jäi pävittämättä. Julkaistu MT-juttu on nyt tässä. Valitettavasti tiedoston kuvalinkit ovat vanhentuneet, ja näyttävät pelottavaa vaarakolmiota. Asia ei silti ole vanhentunut, siitä vaan pyöriä rassaamaan!
Kevään mittaan olemme kirjoittaneet Tee itse-palstalle erilaisia juttuja. Olemme koonneet asiantuntemustamme ja osaamistamme vaatteiden huoltamiseen ja korjaamiseen liittyen, ja tässä matkan varrella pari painetussa lehdessä julkaistua juttua on jäänyt blogistakin puuttumaan. Näin Vaatevallankumousviikon aluksi on hyvä palata perusasioiden äärelle: laatuun ja tahroihin.
”Pikamuoti on noidankehä, jonka muodostavat huonolaatuinen ja halpa tekstiili sekä ostamalla osallistuminen.” Aprilliperjantaina julkaistiin Kauan eläköön vaate! Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteen Tee itse-sarjassa. Juttu käsitteli laatua, pikamuotia ja kestävää pukeutumiskulttuuria 4000 merkissä. Ohjeosuudessa sovelletaan ripsinauhalla vahvistamista farkkujen lahkeiden korjaamiseen.
Rispaantuneiden lahkeiden korjaamista Irja Teerisuon kirjassa Hoida oikein vaatteesi (1952).
Kuulemme Vaatehuoltoasemilla ja muissa tapaamisissa monenlaisia vinkkejä vaatteiden korjaamiseen ja huoltoon liittyen. Yksi hämmentävimmistä on maitokahvitahran poistaminen kanamunankeltuaisella! Sen kertoi Annuli Perheentupa Suomen Kansantanssin Ystävien puvustolla, on kuulemma käytetty ja toimiva vinkki. Sitä piti päästä kokeilemaan, ja siinä samalla tuli testattua monta muutakin tahranpoiston urbaanilegendaa. Juttu julkaistiin MT:n Viikonvaihteessa perjantaina 8. huhtikuuta. Tahranpoisto-ongelmissa kovin hyödyllisiä, joskin toisiaan joskus jopa sanasta sanaan toistavia listauksia löytyy Martoilta, Kyllä äiti tietää -blogista, Outi Pyyltä ja tietysti Ameriikan martalta, Martha Stewartilta.
Sappisaippuan mahti jäi pohdituttamaan, ja sen kemiallista vaikutusta olen yrittänyt haarukoida asiantuntijoilta siinä onnistumatta. Joka tapauksessa sappisaippua osuu lähimmäksi sellaista yleistahranpoistoainetta, jona monia myrkkypurkkeja mainostetaan. Esikäsittelyn aikana tulos on usein pelottava, kuten värinmuutos marjatahrassa, mutta saippua toimii pesun aikana yhteistyössä pesuveden ja -aineen kanssa, kenties samaan tapaan kuin teollisesti pesuaineisiin lisätyt kohdennetut entsyymit. Mene ja tiedä. Tahranpoistossa pelataan monesti pH:n vaihtelulla (sooda, etikka jne.), ja pH-temppu on pesupallokin, joka muuten korvaa pesuaineen näppärästi, ellei halua pesupähkinöiden kanssa puuhastella.
Pyykinpesun luottoväline lähimarketista.
Kesäisiä ruohotahroja imitoivat hartaudella hinkatut pääsiäisohrat, jotka irtosivat hammastahnalla ja sappisaippualla.
Tällä viikolla on luvassa postaus keskiviikkona 13.4. järjestetystä Elävä käsityöperinne! Kansallispuvuista leluhakkerointiin, johon osallistuimme kaikkine Mobiilivaatehuoltoaseman ihmeinemme, ja jossa tapasimme monia mielenkiintoisia ihmisiä.
Korjaussarjakollektiivilaisten juttu päivän Maaseudun Tulevaisuudessa käsitteli hyviä kenkiä, kestäviä kenkävalintoja ja kenkähuoltoa. Jutun pääsee lukemaan pdf-muodossa tästä. Lupasimme testata kokeellisia kenkähuoltomenetelmiä. Tässä jutussa kokeilemme mehiläisvahalla, ja ensi viikolla viskillä.
Huollettuja nahkakenkiä, aineksina on käytetty banaania ja ruokaöljyä. Kristiina Tergujeff ja Anu Kaarina Hämäläinen
Älä hengitä tätä
Kehotimme Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteessa suojaamaan kengät vedenkestoaineella, mutta hiukan tarkemmin asiaa tutkittuani ei tällaista suihketta voi suositella kenellekään. Niissä voi nimittäin olla fluorattuja yhdisteitä – muutamien muiden myrkkyjen lisäksi.
Ftalaattien ja muiden hormonihäiritsijöiden lisäksi vaatteissa ja kengissä esiintyy edelleen vaarallisiksi tunnustettuja kemikaaleja. Vettä, likaa, rasvaa hylkivissä pinnoitteissa tai palonestoaineissa tekstiileissä sekä elektroniikassa käytetään fluorattuja yhdisteitä eli perfluorattuja alkyyliyhdisteitä (PFAS). Nämä yhdisteet ovat varmasti olleet kovin käteviä, kun ne on keksitty ja otettu tekstiiliteollisuuden käyttöön, mutta niistä on – ainakin nimellisesti – luovuttu jo laajasti. Tästä huolimatta niitä löytyy esimerkiksi kengistä, kodintekstiileistä ja vettä hylkivistä ulkoiluvaatteista. Tavallisia ne ovat kenkiin suihkutettavissa vedenkestokemikaaleissa, joita valmistaja ystävällisesti kehottaa suihkuttamaan ulkotiloissa.
Fluoratut yhdisteet ovat vältettäviä siksi, että ne hajoavat hyvin hitaasti ympäristössä, ja kertyvät elimistössä veren proteiineihin, munuaisiin ja maksaan. Pesujen myötä voi huomata, että tekstiilien veden- ja lianhylkivyys häviää. Minnekäs muualle se katoaa kuin pesuveteen, jätteeseen ja sieltä luontoon. Ihminen saa isoimman osan fluoratuista yhdisteistä ravintonsa mukana, esimerkiksi kalasta. Tämä voisi kertoa myös siitä, että perfluoratut yhdisteet eivät jää jätevedenpuhdistamon haaviin.
Kemikaalien varoitusmerkit. Näitä ei ole vaatteissa eikä kengissä. Kuva: Työterveyslaitos
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan nämä yhdisteet ”aiheuttavat merkittävän riskin ihmisen terveydelle ja kehitykselle”. Oppimis- ja käyttäytymishäiriöt, maksasairaudet sekä lisääntymiskyvyn heikkeneminen ovat vaikutuslistalla. Fluoratut yhdisteet heikentävät ihmisen puolustusjärjestelmää ja heikentävät rokotteidenkin tehoa. Lisäksi tanskalaistutkimuksen mukaan PFAS-kemikaaleilla on yhteys sperman laadun heikentymiseen.
Vuonna 2014 näitä yhdisteitä löytyi lasten kengistä, useista ns. ”hyvistä merkeistä”, kuten Ecco ja Kavat. Asiantuntijat sanovat, että ei syytä huoleen, ellei lapsi syö kenkiään. Kaikki pienten lasten vanhemmat voivat yhtyä tähän kun sanon, että kyllä syövät kenkiä siinä missä dvd:n kansia, puruleluja, ulkovaatteitaan…
Turvallisesti vedenkestäväksi
Mutta sovitaanko nyt, ettei niitä kenkiin sumutettavia vedenkestotuotteita enää osteta? Enää koskaan? Elämme kuitenkin sellaista vuodenaikaa, että kengät joutuvat koetukselle loskasta, vedestä ja kurasta. Suositut, pesunkestävät Kuomat ovat lasten talvikengät, joiden pinnassa on Nuva-käsittely (mikä se sitten lieneekään), joka ei enää kolmannen pesun jälkeen pidä vettä.
Internet ja jännät videot kertovat, että kenkien vedenkestokäsittelyn voi tehdä mehiläisvahalla. Kokeilin. Työvaiheita on kaksi: kenkien hankaaminen mehiläisvahapalalla pitkään ja hartaasti ja vahapinnan lämmittäminen hiustenkuivaajalla. Siinä se.
Mehiläisvahakäsittely puhtaille kengille: 1. Hankaa kenkät kauttaaltaa mehiläisvahapalalla, kiinnitä erityistä huomiota kengän ja pohjan reunaan. Kenkien pintaan jää valkoista vahaa.2. Puhalla vaha sulaksi hiustenkuivaajalla, ei liian kuumalla. Valmis!
Kenkäparin käsittelyyn menee noin viisi minuuttia, ja näyttää siltä, että ainakin pintavettä ne hylkivät nyt tehokkaasti. Testattavaksi jäänee, kestävätkö ne lätäkössä hyppimistä. Mehiläisvahaa voi myös käyttää nahkakenkiin, joskaan kovin kuumalla ei kannata puhaltaa nahkakenkiään. Vahalla on myös sivuvaikutuksena himmeä, sameahko pinta, jota ei välttämättä haluta kiiltäviin kenkiin. Mehiläisvahaa voi käyttää kulahtaneisiin goretex-kenkiin siinä missä kanvastennareihinkin.
Vinkki: sama tekniikka toimii muuten vaikkapa eväsleipien kestokääreisiin. Mehiläisvahalla vedenkestäväksi hangattu kierrätyskangaspala tai nopeasti ommeltu pussi palvelee ekologisesti valveutunutta kansalaista, joka haluaa välttää muovia ja muita kertakäyttöisiä pakkausmateriaaleja.
Kalevalanpäivän kunniaksi halusimme kirjoittaa kansallispuvusta, joka on pitkäikäinen ja kestävä juhlapuku. Mahtavan aiheen kunniaksi kävimme Suomalaisen Kansantanssin Ystävien puvustolla yhdessä Karjalaisen Nuorisoliiton toiminnanjohtajan Hilu Toivonen-Alastalon kanssa. Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteessa Tee itse-palstalla 26.2. julkaistun jutun saat luettavaksesi tästä.
Kansantanssin Ystävillä meidät otettiin vastaan ystävällisesti: rekissä oli valmiina parsimista ja huoltamista vailla olevia kansallispuvun osia, mikäs sen ihanampaa! Eeva Heinonen esitteli käytössä kärsineitä vaatteita ja myös sitä, kuinka SKY:n pukuvarastolla niitä hoidetaan. Esimerkiksi oli aseteltu osiinsa purettu miehen liivi, joka oli pitkässä käytössä tahriintunut ja sen kangas oli kulunut. Puretun liivin villakangasta oli parsittu raidalevyisellä siksakilla ja käsin viimeistellen. Uusi vuori oli pellavasta, jolloin liivi saa ryhdikkäämmän muodon. Liivin olka- ja kädentiesaumoissa oli vahvikkeena tukinauhaa, joka jää piiloon vuoren alle. SKY:n puvuston ohjeissa kehotetaan tuulettamaan villaiset osat ja pesemään puuvillaiset. Kuitenkin hikisenä muovikassiin sullominen on tavallinen rike, mitä pukujen vuokraajat harrastavat. Muistakaa nyt: tuulettakaa, tuulettakaa, tuulettakaa.
Anni Aallon korjaama liivi työpöydällä. Kuva: Anu Kaarina Hämäläinen
2016 vietetään Kansantanssin Riemuvuotta sen muistoksi, että 1866 Taiteilijaseuran vuosijuhlassa tanssittiin ensimmäistä kertaa suomalaisia kansantansseja yleisölle. Tilaisuus oli merkittävä siksikin, että tanssijoilla oli yllään ainakin osittain kotiseuduilta kerättyjä kansanpukuja – niitä samoja, joiden perusteella kansallispuvut myöhemmin koottiin. Tästä tilaisuudesta tallentuneita kuvia voi ihailla Finnassa.
Kansantanssijoiden lempi kansallispukuihin on kestävää laatua: pukutoiminta aloitettiin 1907 ohjeiden ja tarvikkeiden myynnillä. SKY on ollut mukana myös Kansallispuku-neuvoston perustamisessa. Kansallispuku-keskuksessa neuvotaan ja koulutetaan kaikissa kansallispukuihin liittyvissä asioissa, myös huollossa. Kansallispukukeskus löytyy Jyväskylästä Suomen Käsityön museosta.
Korjausta odottavia kansallispukuja. Kuvat: Anu Kaarina Hämäläinen
Voi väittää, että pitkäikäinen SKY:n puvusto Töölössä on ehkä kaikkien vaatelainaamojen äiti. Pienellä summalla sieltä saa asiantuntevien ohjeiden kera haluamansa kansallispuvun käyttöönsä. Myös muut tanssiseurat vuokraavat pukuja. Kansallispuvun sekakäyttöäkin voi kokeilla vuokraamalla vaikka pelkän hameen tai liivin, jos ei muuten uskalla. Kansallispuvun hame on yllättävän monikäyttöinen vaate. Tuomiota on turha pelätä: vaikka naisihminen vetää tuolla jalkaansa miesten puvun housut, ei salama iske eikä vasara vapisuta. Eeva Heinosen ja Annuli Perheentuvan mukaan perinnettä pahentaa pikemminkin pukujen huono hoito: pesukoneessa saa pilalle vuosikymmenet kestäneet puvut, ja pesemättä pakkaaminen homehduttaa ja värjää. Villaista hametta ei myöskään voi säilyttää pitkiä aikoja huoletta: koit ja muut tuholaiset voivat herkutella suojaamatta säilytetyillä vaatteilla.
Hilu Toivonen-Alastalo ja Helena Hämäläinen valmistautuvat kuvaukseen Suomen kansantamssim ystävien puvustolla. Kuvat: Anu Kaarina Hämäläinen
Kansantanssin Riemuvuoden lisäksi Suomen Turkuun puuhataan kansanmusiikin- ja tanssin suurtapahtumaa Europeadea kesälle 2017. Nämä tapahtumat saavat varmasti katukuvaan lisää perinnevaatteita. Europeade-hanketta luotsaa Karjalaisen Nuorisoliiton toiminnanjohtaja Hilu Toivonen-Alastalo, joka moninaisten meriittiensä lisäksi on tunnettu kansallispuvun sekakäyttäjä (katso todiste vaikka täältä). Kuvauksissa hänellä oli liivihame, joka on alunperin ollut hänen yllään 11-vuotiaasta kansantanssiesityksissä. Hilun kansallispukurakkaus on kestänyt kauan, ja se kukkii kokonaisissa kansallispuvuissa ja monenlaisissa virityksissä ja tuunauksissa. Jotain kertoo sekin, että hänellä kravattitykkimyssy ja kansallispukurillit. Tsekkaa myös Karjalaisen Nuorisoliiton viime vuoden somehaaste #tuunaamunperinne, josta löytyy huikeita vinkkejä perinnevaatteiden monenlaiseen käyttöön.
Kansallispuku auttaa tarttumaan kestävään pukeutumiskulttuuriin monella tapaa: puvut ovat niin arvokkaita, että niitä tulee kohdelleeksi paremmin jo taloudellisen tappion pelosta. Materiaalit ovat laadukkaita, yllättävän helppohoitoisia, ja puvun eri osat sopivat monenlaisiin kokonaisuuksiin. Kansallispuvussa olet vapaa muotiorjuudesta, josta 1800-luvun kansallispukuintoilijat jo kirjoittivat. Kansallispuku on tehty vartalolle, eikä sinun tarvitse pingertää vartaloasi johonkin muottiin sopiaksesi vaatteeseen. Kansallispuku on myöskin muotojen mukana muuntuva.
Korjaussarjakollektiivissa puhutaan usein vaatteisiin kiintymisestä ja niiden vaalimisesta rakkaudellisesti. Kansallispukuihin on helppo kiintyä: niihin liittyy myös aineetonta arvoa. Puvut voivat johdattaa todellisille tai kuvitteellisille juurille tai jo edesmenneiden sukulaisten luo. Kansallispukuperinnettä voi myös tuulettaa kirjomalla kuvioita, pistelemällä ristipistoja ja hyödyntämällä viimeisetkin kansallispukutilkkuset muissa tuotteissa. Kansallispukuharrastuksen voi aloittaa pelastamalla kirppikseltä tai vintiltä toisen hylkäämän puvun ja alkamalla osoittaa sille välittämistä huollon ja kunnostamisen myötä. Apua saa Kansallispuku -ryhmästä ja kursseilta. Niin voi saada pitkäikäisen ja rakkaan kumppanin osaksi vaatevarastoaan.
Ennen vanhaan oli vaatteen alla salaperäisiä asioita, joilla varmistettiin vaatteen suojaaminen käyttäjältä itseltään. Yksi hyvä keino vaalia vaatetta on ottaa käyttöön hiha- eli hikilaput. Tämän päivän Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteessa julkaistiin juttumme otsikolla Historialliset hikilaput, joka avautuu pdf-muodossa tästä.Täältä blogistamme löytyy nyt luvattu hikilapun kaava.
Hikilaput ovat monista vintage-ateljeepuvuista löytyviä kaarevia kappaleita, jotka on ommeltu muutamilla pistoilla kiinni puvun kainalosaumaan. Kannattaa suojata paitsi arvokkaita, vaikeasti pestäviä ja silitettäviä vaatteita, myös kaikkia sellaisia vaatteita, jotka helposti värjäytyvät tai tahraantuvat. Vaatteita sotkee deodorantti sekä hiki että niiden sekoitus, jonka poistoon annamme vinkkejä mainitussa lehtijutussa.
Kun teet kaavan vaatteen mukaan, piirrä hihan kainalokaarre paperille, ja sen alle puolikuu. Kaari nousee korkeammalle vaatteen etupuolella. Kuva: Anu Kaarina Hämäläinen
Tee itse-jutussa hihalaput ommeltiin yksinkertaisesta, moneen kertaan pestystä puuvillasta. Reunat huoliteltiin harkkosaksilla leikaten, mutta voit myös ommella kaksinkertaiset hihalaput, jotka kestävät paremmin pesua ja hurjaa hikistä menoa. Silloin leikkaat kahdeksan kappaletta hihalapun kaavan mukaista palaa puolen sentin saumanvaroilla. Ompelujärjestys kaksinkertaiselle hihalapulle menee näin:
Ompele kaksi hihalappua yhteen sisäkaarteistaan puolen sentin päästä reunasta.
Aseta kaksi hihalappuparia yhteen niin, että yhdyssaumat ovat päällekkäin.
Ompele parit yhteen reunoja myöten siksakilla tai saumurilla, jos uskallat. Silitä.
Kiinnitä hihalaput vaatteeseen muutamilla pistoilla, jotka voit purkaa pesua varten.
Hikilappuhullutukseemme kuuluu myös erilaisten kainalolappujen valmistus ja testaus, niistä lisää myöhemmin.
Kainalolappujen kauneutta. Alakuvassa laput on laitettu oikeat puolet vastakkain, mutta käännettäviksi niitä ei kannata ommella, ettet halua kainalotoppauksia. Kuvat: Anu Kaarina Hämäläinen
Korjaussarjakollektiivin palsta Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteessa käsitteli farkkuja ja niiden hyvää hoitoa. Lehdessä paikattiin naapurin farkut kaksipuoleisen liimaliinan ja siksakin avulla. Pääset lukemaan artikkelin tästä. Totuttuun tapaan tarina jatkuu täällä ja kerromme farkkujen tuotannon ongelmakohdista.
Farkut ovat oiva esimerkki siitä, kuinka laadukkuus ja fyysinen kestävyys tekevät vaatteesta monikäyttöisen ja muotien myllerryksessä pintansa pitävän. Farkuissa näkyy ajan kuluminen ja käyttö selvästi: näiden vaatteiden kohdalla kuluneisuus on muotoutunut jopa niin tavoiteltavaksi asiaksi, että markkinoilla on 60-luvulta asti ollut keinotekoisesti kulutettuja farkkuja. Siihen asti jokaisen oli pitänyt aiheuttaa kulumat ja reiät itse. Farkkujen kivipesu keksittiin Hollywoodissa, jotta länkkärien karjapaimenet näyttivät uskottavammilta, ja sama logiikka lienee nykyajan kulutettujen farkkujen takana.
Kauhtunutta kapinaa
Farkkujen valinta on ollut joskus kapinallinen teko, sitten keino samastua ihmismassaan. Kuten Miller ja Woodward tutkimuksessaan Pohjois-Lontoon siirtolaisista ja farkuista esittävät: farkuista on tullut tavallisuuden univormu. Vaatevalinnasta ei voi enää päätellä mitä yhteiskuntaluokkaa vastaantulija edustaa, mutta hienoisia vihjeitä voi seurata.
Hipsteri vaatii sileät, tummat raakafarkut. Hevari käyttää vain mustia farkkuja. Varakkaat voivat ostaa revityt farkut designerliikkeestä ja käyttää niitä yhden sesongin. Vaatelias farkkuihminen ostaa aina saman mallin ja kätevä korjaa omansa.
Oman kehon aikaansaamat muutokset ovat jälleen pinnalla. Muutama vuosi sitten raakafarkuista tuli kova sana farkkumaailmassa, ja mm. Levi’s sekä G-Star alkoivat valmistaa sellaisia underground-merkkien vanavedessä. Raakafarkkujen idea on pesemättömyys: ne tulevat tehtaalta pesemättöminä loimen värjäyksen, kankaankudonnan ja ompelun jälkeen. Kankaassa on siten kudonnassa tarvittua tärkkiä ja todennäköisesti siniseksi värjätty loimikin sisältää kemikaaleja, jolla synteettinen indigo on saatu tarttumaan. Tummien värien intensiteetti aikaansaadaan käyttämällä prosessissa raskasmetalleja.
Lisäksi farkkuja ommellaan lämpimissä ja kosteissa halpatuotantomaissa, joissa on tavanomaista on käyttää vähittäiskauppaan lähtevien vaatteiden biologiseen suojaamiseen jotain homeenestoainetta, kuten dimetyylifumaraattia (DMF), joka aiheuttaa allergisia reaktioita. Aine kiellettiin jo 2009 EU:n alueella, mutta siitä huolimatta sitä on löytynyt tarkastuksissa toisinaan. Pintakäsittelyaineet, kuten sileyttävä formaldehydi tai mainittu homeenestoaine lähtevät pesussa tai kahdessa. Sen sijaan teollisuuden käyttämät värjäykseen ja värinkestoon liittyvät kemikaalit on suunniteltu pysymään kankaassa, joten niitä myrkkyjä ei pesemällä saa irti.
Ennen 70-lukua kaikki oli raakadenimiä, ja vaatteen ostajan piti itse saada niistä käytetyn näköiset. Farkkulegendat tuntevat monia tarinoita juuriharjalla ja hiekkapaperilla rapsuttamisesta.
Raakafarkkujen esikuvat, toisinaan mallitkin, ovat 1800-luvulta. Kuitenkin 1800-luvun farkkujen tapaan indigovärjätyt housut ovat harvinaisia. Emme väitä, että luonnonindigolla värjääminen olisi kemikaalivapaata sen kummemmin kuin mikään muukaan värjäys. Kasvivärjäyksessä käytetään puretteina ja pelkistäjinä metallisuoloja ja juuri indigokyyppiä keitellessä ovat tarpeen kumihanskat, silmä- ja hengityssuojaimet.
Puhtaaksi pestyt
Se, että tekstiili on parin pesun jälkeen sinulle turvallisempi, ei vie pois sitä vaaraa, johon väriä imevän, kosteutta sietävän ja helposti siliävän tekstiilin valmistaminen on vaateteollisuuden työntekijän altistanut. Värjäämiset saatetaan edelleen suorittaa tehdasklustereissa Kiinan esikaupunkialueilla, missä värjääjät tunnistaa sinisistä jaloista ja käsistä, ja värjäämön pesuvedet valuvat puhdistamattomana jokiin. Kärsineen näköiset farkut on todennäköisesti tehnyt prosessissa kärsinyt työntekijä. Kannattaa lukea Tappajafarkut.
Raakafarkut toivat harrastajien tietoisuuteen pesemättömyyden: ei sen, että vaate lähtee pesemättä tehtaalta, vaan sen, että farkkuja ei pestä puoleen vuoteen, jotta käyttäjän muodot piirtyvät niihin. Levi’s on lanseerannut vettä säästävän viimeistelyn, ja kehottaa myös käyttäjiä pesemään housujaan harvemmin. Ihan hyvä idea sinänsä, kunhan se ei sisällä lotraamista matonpesuaineilla ja kemiallisia pesulapalveluita. Pakastaminen tuntui olevan jonkin aikaa se juttu, mutta typeräähän se kuitenkin oli. Pakkaseen mahtuu paremmin pullaa ja mustikoita kuin sinne ei säilö farkkuja, joista hajut ja polvipussit eivät lähde pakkasessa. Lika haurastuttaa kuituja, joten pesu on sallittua vaatteen ollessa likainen farkuillekin. Kutistumista voi vähentää vetämällä kosteita farkkuja saumoista kiinni pitäen. Kuivaamisessa ei kannata kiirehtiä: farkut kuivatetaan lahkeista roikottamalla.
Myös Nurmi-farkkuja on valmistettu Keiteleellä. Kuva: Vihreät vaatteet.
Jonkinlaisena reliktinä oikeasti kotimaisesta vaateteollisuudesta on sinnitellyt Keiteleellä M.A.S.I. Company, joka ei pidä meteliä itsestään, mutta on valmistanut farkkuja, joiden kankaisiin ei tehdä Suomen ulkopuolella viimeistyksiä eikä värjäyksiä. Harmittavasti syksyn 2014 yt:t päättyivät M.A.S.I.n farkunompelijoiden osalta siihen, että farkkujen ompelu siirtyi Viroon, joka on tietysti vielä kaukoitää lähempänä.
Sopivien, eettisesti ja ekologisesti kestävien farkkujen metsästys on kohtalaisen hankalaa, mutta kannattaa metsästää myrkytöntä luomupuuvillaa ja tarkastaa tunnettujen reilun kaupan toimijoiden valikoimat. Farkkuostoksilla kannattaa jättää käsitellyt farkut kauppaan: viimeistykset ja kuluneen näköinen pinta kertovat käytetyistä kemikaaleista, pahimmillaan useissa maissa kielletystä hiekkapuhalluksesta. Farkuissa, kuten muissakin vaatteissa, pistävä haju on riittävä syy jättää ne ostamatta.
”Onhan niissä minun muotoni?”
Farkut ovat käyttäjilleen rakkaita, ja niistä ei hevillä luovuta. Epäilemme, että Nuuskamuikkunenkin käytti farmarihousuja.
”– Minä tarvitsisin ehkä uudet housut, sanoi Nuuskamuikkunen. Mutta ne eivät saa näyttää l i i a n uusilta. Minä viihdyn vain sellaisissa, joissa on minun muotoni.
– Aivan niin sanoi eukko, kiipesi tikapuille ja otti katosta housut.
– Sopisivatko nämä?
– Mutta nämä ovat niin kauhean puhtaat ja uudet, sanoi Nuuskamuikkunen surullisena. Eikö teillä ole vanhempia?”
(Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti.)
Kuva: Muumilaakson marraskuu.
Marin korjaustarina meillä jo onkin: sinäkin voit tehdä sellaisen! Farkkuja voi paikata monella tapaa, ideoita löydät Pinterest-taulustamme Parsinta- ja paikkausideoita.
Helena Hämäläinen & Anu Kaarina Hämäläinen
Lähteitä:
Miller, D., & Woodward, S. (2012). Blue jeans: the art of the ordinary. University of California Press.
Marsh, G., Marsh, J., & Trynka, P. (2005). Denim: from cowboys to catwalks: a history of the world’s most legendary fabric. Aurum Press Limited.
Sullivan, J. (2007). Jeans: a cultural history of an American icon. Gotham.
Poutasuo, T. (2006) Farkkukirja. Minerva.
Hituri, E. (2012) Vaatteiden käsittelyn sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia. HAMK. Kestävän kehityksen koulutusohjelma. Opinnäytetyö.
Korjaussarjakollektiivi 