Ei ketunhäntä, vaan hikilappu kainalossa! – Tulostettava hihalapun kaava

Ennen vanhaan oli vaatteen alla salaperäisiä asioita, joilla varmistettiin vaatteen suojaaminen käyttäjältä itseltään. Yksi hyvä keino vaalia vaatetta on ottaa käyttöön hiha- eli hikilaput. Tämän päivän Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteessa julkaistiin juttumme otsikolla Historialliset hikilaput, joka avautuu pdf-muodossa tästä.Täältä blogistamme löytyy nyt luvattu hikilapun kaava.

Hikilaput ovat monista vintage-ateljeepuvuista löytyviä kaarevia kappaleita, jotka on ommeltu muutamilla pistoilla kiinni puvun kainalosaumaan. Kannattaa suojata paitsi arvokkaita, vaikeasti pestäviä ja silitettäviä vaatteita, myös kaikkia sellaisia vaatteita, jotka helposti värjäytyvät tai tahraantuvat. Vaatteita sotkee deodorantti sekä hiki että niiden sekoitus, jonka poistoon annamme vinkkejä mainitussa lehtijutussa.

DSC_0145
Kun teet kaavan vaatteen mukaan, piirrä hihan kainalokaarre paperille, ja sen alle puolikuu. Kaari nousee korkeammalle vaatteen etupuolella. Kuva: Anu Kaarina Hämäläinen

Hihalapun kaava avautuu tästä pdf-muodossa tulostettavaksi.

Tee itse-jutussa hihalaput ommeltiin yksinkertaisesta, moneen kertaan pestystä puuvillasta. Reunat huoliteltiin harkkosaksilla leikaten, mutta voit myös ommella kaksinkertaiset hihalaput, jotka kestävät paremmin pesua ja hurjaa hikistä menoa. Silloin leikkaat kahdeksan kappaletta hihalapun kaavan mukaista palaa puolen sentin saumanvaroilla. Ompelujärjestys kaksinkertaiselle hihalapulle menee näin:

  • Ompele kaksi hihalappua yhteen sisäkaarteistaan puolen sentin päästä reunasta.
  • Leikkaa saumaan hakkeja terävillä saksilla. Silitä sauma auki.
  • Aseta kaksi hihalappuparia yhteen niin, että yhdyssaumat ovat päällekkäin.
  • Ompele parit yhteen reunoja myöten siksakilla tai saumurilla, jos uskallat. Silitä.
  • Kiinnitä hihalaput vaatteeseen muutamilla pistoilla, jotka voit purkaa pesua varten.

Hikilappuhullutukseemme kuuluu myös erilaisten kainalolappujen valmistus ja testaus, niistä lisää myöhemmin.

hikilaput
Kainalolappujen kauneutta. Alakuvassa laput on laitettu oikeat puolet vastakkain, mutta käännettäviksi niitä ei kannata ommella, ettet halua kainalotoppauksia. Kuvat: Anu Kaarina Hämäläinen

 

Mainokset

Raakafarkuista ja farkkujen paikkaamisesta

Korjaussarjakollektiivin palsta Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteessa käsitteli farkkuja ja niiden hyvää hoitoa. Lehdessä paikattiin naapurin farkut kaksipuoleisen liimaliinan ja siksakin avulla. Pääset lukemaan artikkelin tästä. Totuttuun tapaan tarina jatkuu täällä ja kerromme farkkujen tuotannon ongelmakohdista.

Farkut ovat oiva esimerkki siitä, kuinka laadukkuus ja fyysinen kestävyys tekevät vaatteesta monikäyttöisen ja muotien myllerryksessä pintansa pitävän. Farkuissa näkyy ajan kuluminen ja käyttö selvästi: näiden vaatteiden kohdalla kuluneisuus on muotoutunut jopa niin tavoiteltavaksi asiaksi, että markkinoilla on 60-luvulta asti ollut keinotekoisesti kulutettuja farkkuja. Siihen asti jokaisen oli pitänyt aiheuttaa kulumat ja reiät itse. Farkkujen kivipesu keksittiin Hollywoodissa, jotta länkkärien karjapaimenet näyttivät uskottavammilta, ja sama logiikka lienee nykyajan kulutettujen farkkujen takana.

Kauhtunutta kapinaa

Farkkujen valinta on ollut joskus kapinallinen teko, sitten keino samastua ihmismassaan. Kuten Miller ja Woodward tutkimuksessaan Pohjois-Lontoon siirtolaisista ja farkuista esittävät: farkuista on tullut tavallisuuden univormu. Vaatevalinnasta ei voi enää päätellä mitä yhteiskuntaluokkaa vastaantulija edustaa, mutta hienoisia vihjeitä voi seurata.

FFN_Hadid_Kendall_Hotel_CHP_012616_51956239.0
Revityt farkut eivät ole kestävää muotia. Melkein-farkut, jotka sanovat: “Ette muuten arvaakaan, missä mä oon ollut.” Kuva: Fame Flynet

Hipsteri vaatii sileät, tummat raakafarkut. Hevari käyttää vain mustia farkkuja. Varakkaat voivat ostaa revityt farkut designerliikkeestä ja käyttää niitä yhden sesongin. Vaatelias farkkuihminen ostaa aina saman mallin ja kätevä korjaa omansa.

Oman kehon aikaansaamat muutokset ovat jälleen pinnalla. Muutama vuosi sitten raakafarkuista tuli kova sana farkkumaailmassa, ja mm. Levi’s sekä G-Star alkoivat valmistaa sellaisia underground-merkkien vanavedessä. Raakafarkkujen idea on pesemättömyys: ne tulevat tehtaalta pesemättöminä loimen värjäyksen, kankaankudonnan ja ompelun jälkeen. Kankaassa on siten kudonnassa tarvittua tärkkiä ja todennäköisesti siniseksi värjätty loimikin sisältää kemikaaleja, jolla synteettinen indigo on saatu tarttumaan. Tummien värien intensiteetti aikaansaadaan käyttämällä prosessissa raskasmetalleja.

Lisäksi farkkuja ommellaan lämpimissä ja kosteissa halpatuotantomaissa, joissa on tavanomaista on käyttää vähittäiskauppaan lähtevien vaatteiden biologiseen suojaamiseen jotain homeenestoainetta, kuten dimetyylifumaraattia (DMF), joka aiheuttaa allergisia reaktioita. Aine kiellettiin jo 2009 EU:n alueella, mutta siitä huolimatta sitä on löytynyt tarkastuksissa toisinaan. Pintakäsittelyaineet, kuten sileyttävä formaldehydi tai mainittu homeenestoaine lähtevät pesussa tai kahdessa. Sen sijaan teollisuuden käyttämät värjäykseen ja värinkestoon liittyvät kemikaalit on suunniteltu pysymään kankaassa, joten niitä myrkkyjä ei pesemällä saa irti.

fade of the day
Raakafarkuissa näkyvät käytön jäljet. Heddles: Fade of the Day. Farkut: Hans Company.

Ennen 70-lukua kaikki oli raakadenimiä, ja vaatteen ostajan piti itse saada niistä käytetyn näköiset. Farkkulegendat tuntevat monia tarinoita juuriharjalla ja hiekkapaperilla rapsuttamisesta.

Raakafarkkujen esikuvat, toisinaan mallitkin, ovat 1800-luvulta. Kuitenkin 1800-luvun farkkujen tapaan indigovärjätyt housut ovat harvinaisia. Emme väitä, että luonnonindigolla värjääminen olisi kemikaalivapaata sen kummemmin kuin mikään muukaan värjäys. Kasvivärjäyksessä käytetään puretteina ja pelkistäjinä metallisuoloja ja juuri indigokyyppiä keitellessä ovat tarpeen kumihanskat, silmä- ja hengityssuojaimet.

 

Puhtaaksi pestyt

Se, että tekstiili on parin pesun jälkeen sinulle turvallisempi, ei vie pois sitä vaaraa, johon väriä imevän, kosteutta sietävän ja helposti siliävän tekstiilin valmistaminen on vaateteollisuuden työntekijän altistanut. Värjäämiset saatetaan edelleen suorittaa tehdasklustereissa Kiinan esikaupunkialueilla, missä värjääjät tunnistaa sinisistä jaloista ja käsistä, ja värjäämön pesuvedet valuvat puhdistamattomana jokiin. Kärsineen näköiset farkut on todennäköisesti tehnyt prosessissa kärsinyt työntekijä. Kannattaa lukea Tappajafarkut.

Raakafarkut toivat harrastajien tietoisuuteen pesemättömyyden: ei sen, että vaate lähtee pesemättä tehtaalta, vaan sen, että farkkuja ei pestä puoleen vuoteen, jotta käyttäjän muodot piirtyvät niihin. Levi’s on lanseerannut vettä säästävän viimeistelyn, ja kehottaa myös käyttäjiä pesemään housujaan harvemmin. Ihan hyvä idea sinänsä, kunhan se ei sisällä lotraamista matonpesuaineilla ja kemiallisia pesulapalveluita. Pakastaminen tuntui olevan jonkin aikaa se juttu, mutta typeräähän se kuitenkin oli. Pakkaseen mahtuu paremmin pullaa ja mustikoita kuin sinne ei säilö farkkuja, joista hajut ja polvipussit eivät lähde pakkasessa. Lika haurastuttaa kuituja, joten pesu on sallittua vaatteen ollessa likainen farkuillekin. Kutistumista voi vähentää vetämällä kosteita farkkuja saumoista kiinni pitäen. Kuivaamisessa ei kannata kiirehtiä: farkut kuivatetaan lahkeista roikottamalla.

Nurmi-jeans-production6-lowres
Myös Nurmi-farkkuja on valmistettu Keiteleellä. Kuva: Vihreät vaatteet.

Jonkinlaisena reliktinä oikeasti kotimaisesta vaateteollisuudesta on sinnitellyt Keiteleellä M.A.S.I. Company, joka ei pidä meteliä itsestään, mutta on valmistanut farkkuja, joiden kankaisiin ei tehdä Suomen ulkopuolella viimeistyksiä eikä värjäyksiä.  Harmittavasti syksyn 2014 yt:t päättyivät M.A.S.I.n farkunompelijoiden osalta siihen, että farkkujen ompelu siirtyi Viroon, joka on tietysti vielä kaukoitää lähempänä.

Sopivien, eettisesti ja ekologisesti kestävien farkkujen metsästys on kohtalaisen hankalaa, mutta kannattaa metsästää myrkytöntä luomupuuvillaa ja tarkastaa tunnettujen reilun kaupan toimijoiden valikoimat. Farkkuostoksilla kannattaa jättää käsitellyt farkut kauppaan: viimeistykset ja kuluneen näköinen pinta kertovat käytetyistä kemikaaleista, pahimmillaan useissa maissa kielletystä hiekkapuhalluksesta. Farkuissa, kuten muissakin vaatteissa, pistävä haju on riittävä syy jättää ne ostamatta.

 

”Onhan niissä minun muotoni?”

Farkut ovat käyttäjilleen rakkaita, ja niistä ei hevillä luovuta. Epäilemme, että Nuuskamuikkunenkin käytti farmarihousuja.

”– Minä tarvitsisin ehkä uudet housut, sanoi Nuuskamuikkunen. Mutta ne eivät saa näyttää l i i a n uusilta. Minä viihdyn vain sellaisissa, joissa on minun muotoni.

– Aivan niin sanoi eukko, kiipesi tikapuille ja otti katosta housut.
– Sopisivatko nämä?
– Mutta nämä ovat niin kauhean puhtaat ja uudet, sanoi Nuuskamuikkunen surullisena. Eikö teillä ole vanhempia?”
(Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti.)

 

nuuskamuikkunen
Kuva: Muumilaakson marraskuu.

 

Marin korjaustarina meillä jo onkin: sinäkin voit tehdä sellaisen! Farkkuja voi paikata monella tapaa, ideoita löydät Pinterest-taulustamme Parsinta- ja paikkausideoita.

 

 

Helena Hämäläinen & Anu Kaarina Hämäläinen

Lähteitä:

Miller, D., & Woodward, S. (2012). Blue jeans: the art of the ordinary. University of California Press.

Marsh, G., Marsh, J., & Trynka, P. (2005). Denim: from cowboys to catwalks: a history of the world’s most legendary fabric. Aurum Press Limited.

Sullivan, J. (2007). Jeans: a cultural history of an American icon. Gotham.

Poutasuo, T. (2006) Farkkukirja. Minerva.

Hituri, E. (2012) Vaatteiden käsittelyn sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia. HAMK. Kestävän kehityksen koulutusohjelma. Opinnäytetyö.

http://www.greenpeace.org/eastasia/news/stories/toxics/2010/textile-pollution-xintang-gurao/

 

Villasukan parsintaa Ritvan ja mummun opein

Haukankatseemme johdosta yksikään parsimus ei mene Korjaussarjalta ohi: tässä erään opiskelutoverin korjaustarina sukista, joihin tuli sekä ristikkoparsinta että neulottu paikka.
mari1
Ristikkoparsinta.

”Vain vuoden ikään ehtineet broken seed stitch villasukkani, jotka olivat kovalla käytöllä kenkien sisällä, ehkäpä alkunperinkin hiukan harvat tiheydeltään ja sukkalangoissa oli villa lisäksi 25% nylonia, menivät rumasti rikki pohjistaan. Joten oli aika korjata tilannetta.

Ekassa kuvassa mummuni minulle lapsena opettama ristikkoparsinta, hiukan löyhempänä, koska jää tulevan läpän alle. Molempiin sukkiin myös vahvistin kantapäitä, jotka eivät vielä olleet kokonaan puhki.
mari2
Neulottu paikka.
Molempiin sukkiin tuli päkiöiden kohdalle Ritva Koskennurmi-Sivosen neulenettisivun (muoks. 22.2.2017 Ritva Koskennurmi-Sivosen sivut on ikävä kyllä hävitetty yliopiston palvelimelta hänen jäätyään eläkkeelle. Selvittelemmme, löytyisikö korjaa neule -sivua vielä jostain.) opeilla toteutetut läppäkorjaukset lähes samoilla langoilla kuin alunperinkin. Paikoista tuli oikein hyvät, hiukan herkkähipiäisenä läpän sivureunan kiinnittämistä voisi vielä hioa tasaisemmaksi ts. kokeilla laakeampia pistoja tms. Höyrytys vielä päälle.”
Upeat sukat, joita todella kannattaa parsia. Kiitokset Marille!

Vaatteen paikkaaminen japanilaisessa hengessä – Mottainai!

Viime perjantaina julkaistun Maaseudun Tulevaisuuden jutun aiheena oli näkyvä paikkaus. Inspiroiduimme japanilaisesta estetiikasta ja päädyimme kittiläläislähtöisen reikäisen trikoopaidan paikkaamiseen. Artikkeli on luettavissa pdf-muodossa täällä. Jatkamme vielä aiheesta sukeltaen satojen vuosien taakse Japaniin.

Otsikossa oleva huudahdus on japania ja tarkoittaa: mitä tuhlausta! Rikki menneiden esineiden ainutlaatuisuuden estetiikkaa voi lähteä tarkastelemaan kahden japanilaisen legendan kautta.

 

satsuma ware tea bowl
Edo-kauden korjattu teekulho. Freer Gallery of Art

Ensimmäinen käsittelee kulhoa, joka tunnetaan nimellä Tsutsui Zutsu. Kulho kuului 1500-luvulla Japanissa eläneelle sotilasdiktaattorille Toyotomi Hideyoshille, jonka oma tarina on ryysyistä rikkauksiin -tyyppinen legenda. Hideyoshin aseenkantaja rikkoi arvokkaan kulhon illanvietossa, ja pelkäsi karmeaa kostoa. Tilanteen pelasti toinen vieras lausumalla runon, joka on jälkipolvien luettavissa Ise Monogatari – runokokoelmassa (alkuperäinen teksti ja käännnös englanniksi täältä). Kulho korjattiin ja se palveli ihailtuna vielä pitkään. Kulho symboloi huonoa onnea, joka voidaan kääntää hyväksi.

Myös teemestari Sen no Rikuyn kerrotaan kiinnostuneen rikkoutuneesta keramiikasta usein. Hänen mielestään korjatut esineet olivat suurenmoisia, sillä paitsi että ne antoivat esteettistä mielihyvää, ne kuvastivat myös ikuisesti läsnäolevaa rikkoutumisen hetkeä. Tätä innostusta kuvaa tarina, jossa mestari Rikuya kestinnyt ja kiitosta vaille jäänyt isäntä rikkoo hienon kannunsa kiukuspäissään. Kannu korjattiin, ja seuraavalla visiitillä Sen no Rikuy olikin huokaissut, että nythän se kannu on suurenmoinen. Se, että kallis kannu oli ollut ehjä ja uutuudenkiiltävä, oli ollut mestarista mitäänsanomatonta, ja vasta korjatussa oli ollut sitä jotain.

FS-6565_04
Kullalla korjattua Raku-keramiikkaa Edo-kaudelta. Freer Gallery of Art

Korjatun keramiikan ihailtavuuteen liittyvät myös käsitteet wabi ja sabi, jotka kuvaavat suojeltavia ja säilytettäviä vaatimattomuuden, yksinkertaisuuden, ajan myötä kehittyvän patinan, kulumisen ja hajoamisen ajatuksia, joita zeniläisen ajattelun pohjalta kehittyneessä estetiikassa arvostetaan. Jännittävää on, että näihin ajatuksiin liittyen ajan hampaan ja huonon onnen kolhimia esineitä alettiin korjata niin suurella lempeydellä, että tähän työhön voitiin käyttää vain arvokkaimpia materiaaleja, jotka nostivat esineen arvoa entisestään.

Kintsugi tarkoittaa keramiikan korjaamisen menetelmää, jossa sen sijaan, että pyrittäisiin mahdollisimman huomaamattomaan korjaamiseen, korostetaan halkeamia kullalla. Kintsugi- menetelmässä käytetään urushi-lakkaa kulta- tai hopeajauheella. Kaikki kultainen oli muodissa 1500-luvun japanilaisen soturiluokan parissa, mutta loisto himmeni hieman 1600-luvulle tultaessa vaatimattomampaan, hienostuneempaan tyyliin. Kintsugin taito säilyi kuitenkin 1900-luvulle saakka. Kintsugin rinnalla on säilynyt tomotsugi-menetelmä, jossa pyritään käyttämään esineessä alunperinkin olleita palasia, sekä yobitsugi-menetelmä, jossa korjataan esine liittämällä siihen muuta keramiikkaa: saviastiassa saattaa olla posliinilautasen osia.

 

Elämän kankaat

 

Myöskin japanilaiset keräilyharvinaisuudet, antiikkiset boro-tekstiilit, sisältävät ajan ja käytön tuoman esteettisen arvon. Boro-tyyli syntyi käsityöläisten ja kauppiaiden käytössä. Kaikilla ei ollut varaa silkkiin, ja puuvillakin tuontitavarana oli kallista. Japanissa kasvatettiin hamppua ja värjättiin indigolla. Näin oli tapana, että yksi vaate kesti koko eliniän ja vieläkin kauemmas, ja sitä yhtä vaatetta tarpeen mukaan paikattiin ja parsittiin. Lopputulos oli upea, paksu kerros vuosia ja tarinoita. Boro-tekstiilejä on säilynyt edo-, meiji-, taisho- ja showa-kausilta: äärimmäisen säästäväisyys kankaan käytön suhteen ulottuu siis neljän sadan vuoden ajanjaksolle. Tokiossa vierailevat voivat käydä ihailemassa Amuse-museon pysyvää Boro-tekstiilien näyttelyä.

 

bodoko
Tilkuista ja paikoista kootti japanilainen Bodoko-tekstiili. Kuva: http://blog.bindandfold.com/?p=829

Bodoko-tekstiili on suuri peitto tai kangas, joka syntyy boron tapaan tilkuista paikkaamalla ja kokoamalla. Bodoko kääntyy elämän kankaaksi, jonka päälle syntyivät lapsetkin. Saattoi olla, että bodokon ompelivat isovanhemmat uudelle perheelle, ja se sisälsi jo edesmenneiden sukulaisten vaatteita.

donja
Japanilainen nukkumatakki, eli donja. Kuva: Amuse – museo

Koko perhe saattoi nukkua nukkumatakin eli donjan sisällä. Donjaan kerättiin samaan tapaan tilkkuja ja kerroksia, ja lopulta se oli paksu ja painava tikattu kimono, jonka sisään mahtui useampi ihminen lämmittelemään.

 

 

Näkyvää paikkausta

Olemme Korjaussarjakollektiivissa ihailleet kintsugia ja boro-tekstiilejä jo kauan. Kintsugi ja kintsukuroi-lempemme on koottu Pinterestiimme.  Olemme puhuneet myös metaforisesta korjaamisesta, jossa korjaamisen teko ja siihen käytetty aika voi olla suorastaan suhteeton vaatteen alkuperäiseen arvoon nähden.  Innostavia esimerkkejä paikkaamisesta on esillä myöskin Pinterestissämme.

celia pym
Tesktiilitaiteilija Celia Pymin paikattu neul. Celia Pym. 2010.

https://korjaussarjakollektiivi.files.wordpress.com/2016/02/paikkaus-saa-nc3a4kyc3a4.pdf

Kintsugin tapaan voi paikata myös arvokkaalla käsityöllä: muutamat Tom of Hollandin parsimat neuleet ovat kuin kullalla korjattuja siksi, että valmisvaatteeseen on tehty aikaa, taitoa ja tarkkavaisuutta vaativa paikka, joka kohottaa vaatteen arvoa.  Kerrassaan koinsyömiä neuleita parsii tekstiilitaiteilija Celia Pym. Hänen töissään on huolella ja varsin näkyvästi parsittuja vaatteita, joissa toisinaan alkuperäistä vaatetta ei ole kuin nimeksi jäljellä. Celia on kuvannut taiteensa tarkoitusta juurikin huolenpidoksi: käytetyn vaatteen paikkaaminen voi olla intiimi välittämisen teko.

 

 

Lähteitä:

https://furugistarjapan.wordpress.com/2011/02/18/boro-japanese-folk-fabric/

Ikemiya, M., & Rosner, D. K. (2014). Broken probes: toward the design of worn media. Personal and ubiquitous computing, 18(3), 671-683.

Bartlett, Christy. (2008) Tearoom View of Mended Ceramics. Ceramics Mended with Lacquer – Fundamental Aesthetic Principles, Techniques and Artistic Concepts. The Aesthetics of Mended Japanese Ceramics.

Rabin Wallinger, Sasha (2012) Mottainai: The Fabric of Life, Lessons in Frugality from Traditional Japan, TEXTILE, 10:3, 336-344

Talvista vaatehuoltoa – Lumipesu ja tuuletus

Kirjoitimme perjantaina 22.1.2016 Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteeseen siitä, miten voi vältellä vaatteen pesua. Jutun kuvauksissa tuuletimme sankassa lumipyryssä villaiset paidat, -huivit, -sukat, -sisutustekstiilit, kansallispuvun hameet ja itsemme. Anopin upea ryijykin sai lumipesun. Juttu on luettavissa pdf-muodossa tästä. Oli taas täysin toivotonta mahduttaa kaikki tuuletus ja lumipesuvinkkimme yhteen artikkeliin, joten jatkamme tästä ajankohtaisesta aiheesta.

Hyvistä aikeista ja eettisistä ostoksista ei ole hyötyä, jos tylsänä pidetty huolto-osio vaatteen käyttöketjusta ei pelaa. Viitseliäs vaatehuolto on jokapäiväinen teko kestävämmän pukeutumiskulttuurin puolesta: pesuvälien pidentäminen säästää energiaa, vettä ja vähentää kemikaalien käyttöä. Pesun karttaminen säästää myös vaatetta ja varojasi. Mikä parasta, näin voit pienentää vaatteen ekologista jalanjälkeä omilla taidoillasi ja arkisilla valinnoillasi. Vaatehuolto on rutiineja, ja siihen kuuluu esimerkiksi se, mitä vaatteelle tehdään kun se riisutaan.

 

Lumipesu

Luminen tammikuu on muuten tehnyt talvisesta vaatehuollosta supertrendikästä: #lumipesu – hommissa olivat ainakin YLE ja Taito Keski-Pohjanmaa ja Soja Murto, joka levitti 20 000 euron arvoiset kansallispuvut lumelle. Lisäksi göteborgilainen Arhan – mattofirma opettaa, miten arvokkaat itämaiset matot voidaan puhdistaa lumella.

helena lumipesee
Villatekstien tuueltusta ja lumipesua. Kuvat: Anu Kaarina Hämäläinen

Puhtaalla lumella peseminen sopii kaikenlaisille villatekstiileille takeista sukkiin. Se poistaa tunkkaisen hajun ja pölyn tekstiileistä. Lumessa pyörittelyn lisäksi työvälineenä voi olla vaateharja. Lumipesu on hidasta, sillä siihen kuuluu vaatteen jäähdyttäminen ulkoilmassa ennen pesua ja kuivattaminen sisällä sen jälkeen. MT:n artikkelissa neuvomaamme lumipesuohjetta voi soveltaa vaatteillekin, kunhan harjaa lumen hyvin pois lopuksi kansallispuvun lumipesun oppeja noudattaen. Soja Murto on tehnyt aiheesta videoitakin.

Jos innostut oikein kunnolla, niin tämä panda näyttää kokovartalopesun mallia.

Huomio antiikkiryijyjen ja muiden arvotekstiilien omistajat: konservointikeskus ei suosittele lumipesua, vaan antaa täällä vinkkejä hellävaraisempaan kohteluun.

 

Talviauringon tehoa

Aurinkoisempina talvipäivinä voi lumihankea hyödyntää myös pyykin valkaisuun. Entisaikain kodeissa kevättalvella pestiin valkopyykkiä eli lakanoita, ja levitettiin käytössä kellastuneet valkoiset hangelle. Tehovoima voi olla uv-säteilyssä, jota lumi vielä tehostaa heijastamalla. Uv-säteily pilkkoo tahroja ja vaalentaa tekstiilejä, sillä se saa elektronit pomppimaan värimolekyyleissä, jolloin ne hapettuvat ja vaalenevat. Kuitenkaan uv-säteilyä ei pitäisi Suomessa talvisaikaan olla juuri nimeksikään, joten sen tehokkuudesta talvivalkaisussa ei voi olla varma. Vaikuttamassa voi olla muitakin tekijöitä.

Lakanoiden lisäksi aurinko huoltaa myös muita tekstiilejä, kuten vaaleita vaatteita, joissa on pesusta huolimatta kummittelevia tahroja. Haisevat urheilutekstiilit ja kestovaipat hyötyvät myös uv-valosta, sillä säteily tappaa bakteereja ja valkaisee tahroja. Kohtuus on hyvästä tässäkin hommassa, sillä uv-säteily valkaisee tahrojen lisäksi tietysti koko kangasta, ellei väreillä ole hyvää ultraviolettisäteilyn kestoa. Pidemmän päälle aurinko myös haurastuttaa ja kellastuttaa puuvillaa.

Auringossa tuulettaminen ei koskaan sovi villaisille tai silkkisille vaatteille, sillä uv-säteily polttaa ja kellastaa ne hyvin nopeasti. Sen sijaan pilvinen talvisää on niille oikein hyvä.

 

Otsonia pintaan

Tuuletuksen tehokkuus on hieman kosteassa ilmassa, jossa on happea ja otsonia. Pakkasella tuuletettu vaate tuoksuu raikkaalta siksikin, että kylmyys hidastaa vaatteessa olevien mikrobien toimintaa. Tuuletus ja vaatehuolto ennaltaehkäisevät tekstiilituholaisia, mutta eivät poista ongelmaa. Koin toukkiin ja turkiskuoriaisiin tepsii vasta tuntikausien saunottaminen tai viikon pakastaminen. Hyönteisongelman ennaltaehkäisemiseksi kannattaa kirppikseltä hankitut riskaabelit tekstiilit pakastaa ennen käyttöönottoa.

tuuletus
Tuuleta, hyvä ihminen. Irja Terrisuon neuvoja tuuletukseen. Kuva: Teerisuo, 1953.

Raikas tuoksu tekstiiliin tarttuu hapesta ja otsonista. Kummallakin on puhdistavia ominaisuuksia. Otsonilla desinfioidaan käytettyjä autoja ja juomavettäkin, miksei siis kotioloissa tekstiiliäkin! Voit yrittää huijata pesusta huolimatta löyhkäävää treenipaitaa tuulettamalla: hajumolekyylien sijaan siihen voi kiinnittyä happi- ja otsonimolekyylejä.

Ja mitä tehdä vaatteille, kun ne illalla riisuu? Tarkista, tarvitsevatko vaatteet pesua tai tahranpoistoa ,sillä vaatteiden säilyttäminen likaisena pahentaa tilannetta. Jos vaatteissa ei ole näkyviä tahroja, eikä niitä ole puettu aivan ihoa vasten, riittää puhdistamiseen Irja Teerisuon vinkki: ripusta vaatteet henkarille, harjaa ne ja tuuleta avoimen ikkunan edessä. Kosteus rentouttaa tekstiilin kuidut, jolloin villaiset, puuvillaiset ja viskoosiset vaatteet siliävät ihan itsekseen. Tekokuituisia vaatteita tuuletus ei suorista kovin hyvin, mutta nekin hyötyvät tästä muuten. 

 

 

Lähteitä:

Tiede: Ulkona kuivattu pyykki tuoksuu raikkaalta

Tiede: Puhdistaako aurinko pyykin?

Yle: Aurinko tekee liasta näkymättömän

Teerisuo, Irja. Hoida vaatteesi oikein. Helsingin käsityönopettajaopiston julkaisuja, n:o 3. 1953.

Parsi villasukat rakkaudella

Viikonlopun Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistussa jutussa kerroimme erinomaisesta villasukasta ja villan ominaisuuksista. Jutussa esiteltiin tavallisin, yksinkertaisin villasukan paikkausmuoto: ristikkoparsinta. Artikkelin voi lukea täältä. Koska merkkimäärä on painetussa lehdessä rajallinen, mutta rakkautemme villasukkiin ei, haluamme vielä jakaa pari muutakin hyvää tapaa parsia sukkia: silmukointi, terittäminen ja neulottu peittopaikka.

 

Silmukointi

Kun sukka vasta hiulii alkavan reiän merkiksi, silmukoinnilla saa pelattua sille lukuisia käyttökertoja lisää. Hiulivassa kohdassa neulepinta on edelleen ehjä, mutta lanka on ohentunut huomattavasti.

Laita tylppäkärkiseen neulaan lankaa, joka voi olla hieman ohuempaa kuin neuleessa käytetty. Langat koostuvat useista säikeistä, jotka on kerrattu yhteen. Langan kierrettä voi avata ja poistaa siitä säikeitä tarpeen mukaan niin, että saat ohuempaa lankaa. Tämä tekniikka sopii esimerkiksi silloin, kun sinulla on olemassa lankaa, josta neule on neulottu, ja haluat saada silmukoidusta kohdasta mahdollisimman huomaamattoman. Aloita silmukointi muutamaa riviä ja kerrosta ennen hiulivaa kohtaa: Irja Teerisuon mukaan aina alhaalta oikealta. Esimerkkisukassamme on jo silmukoitu useita rivejä.

silmukointi2
Tältä näyttää, kun sukka hiulii. Silmukointi: pistä neula ulos silmukan pohjasta, eli v:stä, ja poimi ylemmän kerroksen silmukan molemmat reunat neulalla. Pistä neula takaisin samaan paikkaan mistä se tulikin ja siitä seuraavan silmukan pohjaan. Kuvat: Helena Hämäläinen

Neuleen oikeat silmukat on kuin v-kirjaimet pystysuorassa rivissä. Pistä neula ehjän neuleen puolelta sisään sukkaan ja ulos v-silmukan sisältä siitä kohtaa missä haluat aloittaa. Kun lanka tulee v:n sisältä, pujota neula yläpuolella olevan silmukan v:n molempien reunojen alta ja palaa takaisin siitä mistä lanka tuli ulos. Pujota neula seuraavasta v:stä ulos ja toista.

Seuraa neulalla neuleen silmukoita rivi kerrallaan, muodostaen ohentuneiden silmukoiden päälle uuden silmukkapinnan. Silmukointia voi tehdä sinne missä sitä tarvitaan, eikä valmiin pinnan tarvitse noudattaa mitään muotoa, kunhan neule kestää.

 

Terittäminen

Näiden harmaiden villasukkien terät olivat hitusen liian lyhyet, siksi niiden kärjet olivat erityisen kuluneet. Sukat leikattiin katki päkiän kohdalta niin, että hiutuneista kärjistä päästiin eroon. Sukkia leikattiin vain sen verran, kuin kummassakin oli tarpeellista ja uudet kärjet neulottiin omasta lankavarastosta löytyneistä sinisestä ja harmaata langasta, jotka sattuivat olemaan hyvin saman sävyisiä alkuperäisten lankojen kanssa.

Leikkaa sukka silmukkariviä pitkin katki sellaiselta kohdalta, että kuluneista kohdista pääsee eroon. Sukan voi leikata esimerkiksi nilkasta ja neuloa uuden kantapään ja terän. Poimi leikatusta reunasta silmukat puikoille. Silmukat voi poimia myös parin silmukkarivin päästä reunasta. Poista ylimääräiset langanpätkät ja pura pois ylimääräiset silmukkarivit. Neulo terä, tee kärkikavennukset ja päättele.

terittäminen
Terittäminen. Leikkaa sukan terä poikki halutusta kohdasta, poimi silmukat puikoille ja neulo uudet terät haluamallasi tavalla. Kuvat: Anu Kaarina Hämäläinen, Helena Hämäläinen

Teritykseen alkamiskohdassa on yksityiskohtana samanlainen kirjoneuleraita, kuin sukkien varressakin on. Sininen lanka on ohuempaa, kuin sukissa alunperin käytetty harmaa lanka, siksi neuleeseen lisättiin muutama silmukka heti alkuun. Sininen lanka on joustavampaa kuin alkuperäinen harmaa, joten ei haittaa vaikka kärki näyttää kapeammalta kuin muu sukka. Jalkaan uudet kärjet istuvat täydellisesti.

 

 

Peittopaikka

Neuletta ei tarvitse aina katkaista, vaan silmukat voi poimia puikolle suoraan neuleesta. Tämä sopii esimerkiksi silloin, jos sukat ovat hyväkuntoiset päälypuolelta tai jos sukat ovat niin kaunista kirjo- tai pitsineuletta, ettei sitä tahdo leikata pois.

peittopaikka
Sukan peittopaikassa, ts. neulotussa paikassa, poimitaan sukan sisään pujotetusta langanpätkästä silmukat silmukoiden pohjien läpi. Neulotaan riittävän suuri paikka ja ommellaan sivuilta kiinni, ja jos jaksetaan, silmukoidaan yläreuna neuleeseen kiinni. Kuvat: Anu Kaarina Hämäläinen

Ohjeet peittopaikan tekoon löytyvät täältä: http://www.helsinki.fi/~rkosken/korjaaneule.html. Ritva Koskennurmi-Sivosen ohjeessa neulottu paikka silmukoidaan yläreunasta kiinni, mutta se ei ole välttämätöntä, koska se käy ainakin helmineuleessa liian hermoja raastavaksi. Viistoin pistoin ommeltu paikka uppoa kyllä neuleeseen käytössä ja pesussa. Parsittuja kohtia voi myös höyryttää kostean liinan läpi lämpimällä silitysraudalla, jos niitä haluaa tasoittaa.

Peittopaikan kaltainen lisäpohja on muuten oikein miellyttävä lisäpohjallinen sukkaan näin pakkasaikoina. Sopii myös pehmeämpään kotona tassutteluun.

Olemme tulevaisuudessa…

… nimittäin Maaseudun Tulevaisuudessa! Korjaussarjakollektiivin jäsenet kirjoittavat uudistuneen Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteen Tee itse – osioon. Näin alkuun teemme viikottain ilmestyvää juttusarjaa, jossa annamme vinkkejä kestävään vaatehuoltoon ja korjaamiseen.

helenan nappi
Esimerkillisesti ommeltu luunappi Kuva: Helena Hämäläinen

Ensimmäisessä jutussa esitellään ajatuksia Korjaussarjan takana, listataan käsityön kansalaistaidot ja ommellaan nappi kuvallisen ohjeen kera. Juttu on luettavissa pdf-muodossa tästä: Viikonvaihde sivu8 (Maaseudun Tulevaisuus, Viikonvaihde 8.1.2016).

Viikonvaihde kansi-page-001
Maaseudun Tulevaisuus, Viikonvaihde 8.1.2016. Kansi: Kari Salonen

Perjantaista 15.1. alkaen julkaisemme myös täällä blogissa Viikonvaihteessa julkaistuihin artikkeleihin liittyvää lisämateriaalia, ohjeita ja vinkkejä. Ensi perjantaina on luvassa rakkauden hehkua erästä hyvin tuttua, pehmeää ja kätevää vaatekappaletta kohtaan…

Älä Osta Mitään – Black Friday

Oletteko huomanneet sen ihmeellisen painostavan tunnelman, mikä valtaa kadut jouluvalojen syttyessä märillä marraskuun kaduilla? Sen vastustamiseksi on vain yksi keino: älä osta mitään.

Zenta 2013
Kuva: Adbusters

 

Yhdysvalloista Suomeenkin jo tullut Black Friday tarkoittaa ostosteluperjantaita, joka seuraa Kiitospäivää. Tämän kulutushulluuden kääntämiseksi kulutuskriittisempään suuntaan on perustettu Älä osta mitään -päivä. Tänä vuonna sitä juhlitaan teemalla Kestävä joulu. Mitä jos et tosiaan ostaisi mitään tänään – etkä huomennakaan, et ensi viikollakaan?

 

 

Korjaussarjan vinkit Älä osta mitään -kauden viettoon tulevat tässä:

Yksi. Shoppaa omalla kaapilla. Tavanomaisesta poikkeavien yhdistelmien tekeminen on yksi tapa ostostella omalla kaapilla. Toinen voi olla oman vaatevaraston tarkasteleminen kriittisesti. Vaatevaraston kohtuullistamiseen on monia ideoita: Project 333 perustuu 33 vaatteeseen, joita käytät kolmen kuukauden ajan. Rinna Saramäki on harrastanut tätä pitkään hyvällä menestyksellä.  Yksi huomio: ÄLÄ heitä roskiin projektin ohjeessa mainittua pinoa neljä. Se olisi hulluutta. Korjaa, kierrätä, tuunaa ne.

Kaksi. Pelasta kelvottomat. Kaikilla meillä on korjauskelvottomia vaatteita. Esimerkiksi villapaita, joka kutistuu pesussa muodottomaksi voi muuttua lahjoiksi läheisille.

martha
Kuva: marthastewart.com

Kolme. Pikkujouluaikaan voi kiiltää ja kimaltaa. Mitäpä jos korjaisit kimaltaen? Lisää kultaisia vinkkejä löytyy lisää Pinterestistämme.

Neljä. Tee pikkujouluista vaatteidenvaihtobileet! Jos kuulut kohderyhmään, Luontoliitto järjestää ne puolestasi joulukuun viides.

Viisi. Kerää kaverit kainaloon ja katso The True Cost.

Pistele kiinni tähän

Paljon puhutaan siitä, kuinka käsityö on yhteisöllistä ja tekee meille hyvää. On hyvä tehdä käsityötä ja asioita käsillä, siitä aivotkin tykkäävät. Samaan aikaan arjen vaatteesta on kadonnut käsityö. Tilalle on tullut jotain mystillistä: vaate tehdään jossain kaukana tehtaassa, sitä kutsutaan ”rätiksi” ja tyydytään sen huonoon laatuun valmistusolosuhteista pesunkestoon. Voi kysyä, onko käsityö tuonut hyvinvointia näiden vaatteiden valmistajille? Entä edes käyttäjille?

Toimin Korjaussarjakollektiivissa, koska ajattelen, että muutamilla konkreettisilla taidoilla, kuten napin ompelu ja paikkaaminen, voi tuottaa hyvinvointia itselleen ja muille. Yritämme liputtaa käsityön jokamiestaitojen puolesta: supertaitava ei tarvitse olla, mutta jos edes pärjää niin, että pystyy olemaan vastuullinen käyttäjä kuluttamisen sijaan. Olen yrittänyt muutaman vuoden olla huolellinen ja harkitseva niiden vaatteiden kanssa, joita minulla on ja joita hankin.  Tavoittelen sellaista yleisasua tai runkopukua, kuten hyvä pikkumusta tai univormu, joka muuntautuu moneen ja kestää aikaa. Tällainen kestovaate voi olla vaikka kansallispuku.

ppparsinta
”Neli- tai useampiniitisten kankaiden parsinta lasketaan taideparsintaan, – ja se on teille aivan liian vaikeata.” Eva Somersalo: Tyttöjen käsityökirja, 1920. Totta se on edelleen.

Viime vuonna ostin kansallispukuhulluuksissani näkemättä Peräpohjolan puvun, jonka hameessa tiesin olevan reiän. Tilasin langat parsintaan silloiselta Vuorelmalta ja aloitin. Yllättäen reikiä oli useita. Sitä parsimista kesti sitten kuukausia. Työ oli aivan liian pitkäkestoista ollakseen järkevää. Lopulta pistelin aivan sattumanvaraisesti sinne tänne ja toivoin, että kukaan ei katso tätä läheltä.

Kuitenkin on kuin jokaisella pistolla olisin kiinnittynyt tiukemmin kiinni siihen vaatteeseen. Eikä se tietysti ollut mikä vaan vaate: se päällä olen kotoisin jostakin, se päällä edustan omaa kotiseutua, mutta myös sitä aikaa, kun vaatteet olivat arvokkaita, merkityksellisiä ja liian kalliita tyrittäviksi. Parsimalla otin haltuun perinteen, en ehkä niin taitavasti, mutta ihan omannäköisesti.

 

korjaussarjaa kansallispuvun hameissa
Korjaussarjalaisia kansallispuvun hameissa Suursitseillä: Anu Kaarina ja Helena

Keväällä hame oli valmis. Puin sen Suursitseille Senaatintorille, se päällä istuin Suurprotestilla keskellä Unioninkatua ja ulkoilutin sitä Seurasaaressa Kansallispuvun tuuletuspäivänä. Puen sen luennoille, juhliin, kumisaappaiden kanssa. Kun puen sen, huomaan, että se herättää muissakin ihmisissä muistoja ja tunteita. Rakastan sitä. En luovu siitä koskaan.

 

Olen Anu Kaarina. Olen julkiparsija ja kansallispuvun sekakäyttäjä. Harrastan juuriasioita kansanpuvuista ja tomaatinkasvatuksesta leivän leivontaan. Opiskelen käsityötiedettä, museologiaa ja kansatiedettä. Korjaussarjakollektiivissa tykkään kuunnella muiden vinkkejä, muistoja omituisia korjaussanoja, kuten että sukka ”hiulii”.