Raakafarkuista ja farkkujen paikkaamisesta

Korjaussarjakollektiivin palsta Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihteessa käsitteli farkkuja ja niiden hyvää hoitoa. Lehdessä paikattiin naapurin farkut kaksipuoleisen liimaliinan ja siksakin avulla. Pääset lukemaan artikkelin tästä. Totuttuun tapaan tarina jatkuu täällä ja kerromme farkkujen tuotannon ongelmakohdista.

Farkut ovat oiva esimerkki siitä, kuinka laadukkuus ja fyysinen kestävyys tekevät vaatteesta monikäyttöisen ja muotien myllerryksessä pintansa pitävän. Farkuissa näkyy ajan kuluminen ja käyttö selvästi: näiden vaatteiden kohdalla kuluneisuus on muotoutunut jopa niin tavoiteltavaksi asiaksi, että markkinoilla on 60-luvulta asti ollut keinotekoisesti kulutettuja farkkuja. Siihen asti jokaisen oli pitänyt aiheuttaa kulumat ja reiät itse. Farkkujen kivipesu keksittiin Hollywoodissa, jotta länkkärien karjapaimenet näyttivät uskottavammilta, ja sama logiikka lienee nykyajan kulutettujen farkkujen takana.

Kauhtunutta kapinaa

Farkkujen valinta on ollut joskus kapinallinen teko, sitten keino samastua ihmismassaan. Kuten Miller ja Woodward tutkimuksessaan Pohjois-Lontoon siirtolaisista ja farkuista esittävät: farkuista on tullut tavallisuuden univormu. Vaatevalinnasta ei voi enää päätellä mitä yhteiskuntaluokkaa vastaantulija edustaa, mutta hienoisia vihjeitä voi seurata.

FFN_Hadid_Kendall_Hotel_CHP_012616_51956239.0
Revityt farkut eivät ole kestävää muotia. Melkein-farkut, jotka sanovat: “Ette muuten arvaakaan, missä mä oon ollut.” Kuva: Fame Flynet

Hipsteri vaatii sileät, tummat raakafarkut. Hevari käyttää vain mustia farkkuja. Varakkaat voivat ostaa revityt farkut designerliikkeestä ja käyttää niitä yhden sesongin. Vaatelias farkkuihminen ostaa aina saman mallin ja kätevä korjaa omansa.

Oman kehon aikaansaamat muutokset ovat jälleen pinnalla. Muutama vuosi sitten raakafarkuista tuli kova sana farkkumaailmassa, ja mm. Levi’s sekä G-Star alkoivat valmistaa sellaisia underground-merkkien vanavedessä. Raakafarkkujen idea on pesemättömyys: ne tulevat tehtaalta pesemättöminä loimen värjäyksen, kankaankudonnan ja ompelun jälkeen. Kankaassa on siten kudonnassa tarvittua tärkkiä ja todennäköisesti siniseksi värjätty loimikin sisältää kemikaaleja, jolla synteettinen indigo on saatu tarttumaan. Tummien värien intensiteetti aikaansaadaan käyttämällä prosessissa raskasmetalleja.

Lisäksi farkkuja ommellaan lämpimissä ja kosteissa halpatuotantomaissa, joissa on tavanomaista on käyttää vähittäiskauppaan lähtevien vaatteiden biologiseen suojaamiseen jotain homeenestoainetta, kuten dimetyylifumaraattia (DMF), joka aiheuttaa allergisia reaktioita. Aine kiellettiin jo 2009 EU:n alueella, mutta siitä huolimatta sitä on löytynyt tarkastuksissa toisinaan. Pintakäsittelyaineet, kuten sileyttävä formaldehydi tai mainittu homeenestoaine lähtevät pesussa tai kahdessa. Sen sijaan teollisuuden käyttämät värjäykseen ja värinkestoon liittyvät kemikaalit on suunniteltu pysymään kankaassa, joten niitä myrkkyjä ei pesemällä saa irti.

fade of the day
Raakafarkuissa näkyvät käytön jäljet. Heddles: Fade of the Day. Farkut: Hans Company.

Ennen 70-lukua kaikki oli raakadenimiä, ja vaatteen ostajan piti itse saada niistä käytetyn näköiset. Farkkulegendat tuntevat monia tarinoita juuriharjalla ja hiekkapaperilla rapsuttamisesta.

Raakafarkkujen esikuvat, toisinaan mallitkin, ovat 1800-luvulta. Kuitenkin 1800-luvun farkkujen tapaan indigovärjätyt housut ovat harvinaisia. Emme väitä, että luonnonindigolla värjääminen olisi kemikaalivapaata sen kummemmin kuin mikään muukaan värjäys. Kasvivärjäyksessä käytetään puretteina ja pelkistäjinä metallisuoloja ja juuri indigokyyppiä keitellessä ovat tarpeen kumihanskat, silmä- ja hengityssuojaimet.

 

Puhtaaksi pestyt

Se, että tekstiili on parin pesun jälkeen sinulle turvallisempi, ei vie pois sitä vaaraa, johon väriä imevän, kosteutta sietävän ja helposti siliävän tekstiilin valmistaminen on vaateteollisuuden työntekijän altistanut. Värjäämiset saatetaan edelleen suorittaa tehdasklustereissa Kiinan esikaupunkialueilla, missä värjääjät tunnistaa sinisistä jaloista ja käsistä, ja värjäämön pesuvedet valuvat puhdistamattomana jokiin. Kärsineen näköiset farkut on todennäköisesti tehnyt prosessissa kärsinyt työntekijä. Kannattaa lukea Tappajafarkut.

Raakafarkut toivat harrastajien tietoisuuteen pesemättömyyden: ei sen, että vaate lähtee pesemättä tehtaalta, vaan sen, että farkkuja ei pestä puoleen vuoteen, jotta käyttäjän muodot piirtyvät niihin. Levi’s on lanseerannut vettä säästävän viimeistelyn, ja kehottaa myös käyttäjiä pesemään housujaan harvemmin. Ihan hyvä idea sinänsä, kunhan se ei sisällä lotraamista matonpesuaineilla ja kemiallisia pesulapalveluita. Pakastaminen tuntui olevan jonkin aikaa se juttu, mutta typeräähän se kuitenkin oli. Pakkaseen mahtuu paremmin pullaa ja mustikoita kuin sinne ei säilö farkkuja, joista hajut ja polvipussit eivät lähde pakkasessa. Lika haurastuttaa kuituja, joten pesu on sallittua vaatteen ollessa likainen farkuillekin. Kutistumista voi vähentää vetämällä kosteita farkkuja saumoista kiinni pitäen. Kuivaamisessa ei kannata kiirehtiä: farkut kuivatetaan lahkeista roikottamalla.

Nurmi-jeans-production6-lowres
Myös Nurmi-farkkuja on valmistettu Keiteleellä. Kuva: Vihreät vaatteet.

Jonkinlaisena reliktinä oikeasti kotimaisesta vaateteollisuudesta on sinnitellyt Keiteleellä M.A.S.I. Company, joka ei pidä meteliä itsestään, mutta on valmistanut farkkuja, joiden kankaisiin ei tehdä Suomen ulkopuolella viimeistyksiä eikä värjäyksiä.  Harmittavasti syksyn 2014 yt:t päättyivät M.A.S.I.n farkunompelijoiden osalta siihen, että farkkujen ompelu siirtyi Viroon, joka on tietysti vielä kaukoitää lähempänä.

Sopivien, eettisesti ja ekologisesti kestävien farkkujen metsästys on kohtalaisen hankalaa, mutta kannattaa metsästää myrkytöntä luomupuuvillaa ja tarkastaa tunnettujen reilun kaupan toimijoiden valikoimat. Farkkuostoksilla kannattaa jättää käsitellyt farkut kauppaan: viimeistykset ja kuluneen näköinen pinta kertovat käytetyistä kemikaaleista, pahimmillaan useissa maissa kielletystä hiekkapuhalluksesta. Farkuissa, kuten muissakin vaatteissa, pistävä haju on riittävä syy jättää ne ostamatta.

 

”Onhan niissä minun muotoni?”

Farkut ovat käyttäjilleen rakkaita, ja niistä ei hevillä luovuta. Epäilemme, että Nuuskamuikkunenkin käytti farmarihousuja.

”– Minä tarvitsisin ehkä uudet housut, sanoi Nuuskamuikkunen. Mutta ne eivät saa näyttää l i i a n uusilta. Minä viihdyn vain sellaisissa, joissa on minun muotoni.

– Aivan niin sanoi eukko, kiipesi tikapuille ja otti katosta housut.
– Sopisivatko nämä?
– Mutta nämä ovat niin kauhean puhtaat ja uudet, sanoi Nuuskamuikkunen surullisena. Eikö teillä ole vanhempia?”
(Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti.)

 

nuuskamuikkunen
Kuva: Muumilaakson marraskuu.

 

Marin korjaustarina meillä jo onkin: sinäkin voit tehdä sellaisen! Farkkuja voi paikata monella tapaa, ideoita löydät Pinterest-taulustamme Parsinta- ja paikkausideoita.

 

 

Helena Hämäläinen & Anu Kaarina Hämäläinen

Lähteitä:

Miller, D., & Woodward, S. (2012). Blue jeans: the art of the ordinary. University of California Press.

Marsh, G., Marsh, J., & Trynka, P. (2005). Denim: from cowboys to catwalks: a history of the world’s most legendary fabric. Aurum Press Limited.

Sullivan, J. (2007). Jeans: a cultural history of an American icon. Gotham.

Poutasuo, T. (2006) Farkkukirja. Minerva.

Hituri, E. (2012) Vaatteiden käsittelyn sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia. HAMK. Kestävän kehityksen koulutusohjelma. Opinnäytetyö.

http://www.greenpeace.org/eastasia/news/stories/toxics/2010/textile-pollution-xintang-gurao/

 

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Raakafarkuista ja farkkujen paikkaamisesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s